Elämme ja asumme Pohjois-Karjalassa, Rääkkylän kunnassa. Niemisen ja Sintsin seutu on kunnan pohjoisin kyläalue Oriveden vesistön ja Onkamojärvien välissä.
Yhdistyksemme toiminnan tarkoituksena on ollut
Kylätoiminta alueella alkoi jo 1970-luvulla. Vuonna 2002 perustettiin yhdistys, joka merkittiin yhdistyrekisteriin nimellä Niemisen Seudun Kyläyhdistys ry. Niemisen Seudun Kyläyhdistys ry ja Sintsin kylätoimikunta yhdistyivät vuonna 2006, jolloin nimi muutettiin Niemisen ja Sintsin Seudun Kyläyhdistys ry:ksi. Tällöin toiminta-alue laajeni koko Niemisen postinumeroalueelle:
Nykyisellä nimellään Niemisen ja Sintsin Seudun Kyläyhdistys ry on ollut yhdistysrekisterissä vuoden 2007 alusta alkaen.
Yhdistyksen kokouksessa 1.3.2023 tehtiin päätös yhdistyksen purkamisesta. Yhdistyksen varsinainen toiminta on päättynyt. Yhdistyksen kotisivut pidetään toistaiseksi yllä. Ne palvelevat Niemisen-Venturin vesiosuuskunnan asiakkaita ja Vuoniemen saunamökin vuokraajia.