Tapahtunutta 2010-2020

Tapahtunutta 2010-2020

Adventin aika alkoi

Ensimmäisen adventtisunnuntain iltapäivänä kokoonnuimme Niemisen kappelin pihalle laulamaan "Kauneimmat joululaulut" -lauluja. Esilaulajina toimivat Rääkkylän kirkkokuorolaiset johtajanaan kanttori Annikki Logren. Nostalgisen, kaunisäänisen matkaharmoonin säestyksellä lauloimme Hoosiannan ja monta tuttua joululaulua. Laulutuokion jälkeen kyläyhdistys tarjoili kuumaa glögiä ja pipareita. Samalla vaihdoimme kuulumisia ja toivottelimme toisillemme hyvää alkavaa adventin aikaa ja joulun odotusta. Paikalla oli nelisenkymmentä henkilöä, aikuisia ja lapsia. Tunnelmallinen ja iloinen yhteinen tuokio toi hyvän mielen. Kiitos kaikille osallistujille! 

adventti 1adventti 2adventti 3

Aamupäivän hommia...

Raivaussahojen pärinää, vikatteen suihketta, haravointia ja ruokojen läjitystä - Kylmäpohjan rantamaisema avartui lisää nelihenkisen raivausryhmän tehdessä rannan tureikosta selvää jälkeä. Tästäpä on taas hyvä jatkaa.

Maisema avartui2 Maisema avartui3Maisema avartui4

Syystöitä Kylmäpohjan uimarannalla

kymapohja talkoot lokakuu1Kylmäpohjan uimarannan syystalkoot pidettiin keskiviikkona 14.10. Kuten talkookutsusta ilmeni, rannan tuntumaan oli jo muutamaa päivää aikaisemmin asennettu useita metrejä pitkä kouru. Talkooväki rakensi kourun molempiin päihin suodatinkankaalla tiivistetyt kivipesät. Valumavesikouru maisemoitiin täyttämällä se kivillä. Nähtäväksi jää, ohjautuvatko tieltä ja parkkipaikalta tulevat sadevedet nyt kouruun ja kivipesiin vai tarvitaanko vielä lisää toimenpiteitä uimarannan veden puhtaana pitämiseksi.

Talkoitten aikana myös ranta-alueella olevien rakennusten kunto tarkistettiin ja tehtiin tarvittavat korjaus- ja huoltotyöt. Makkarat paistuivat kodalla ja jälkiruokana maistuivat kahvi, tee ja herkulliset kahvileivät.

Kiitokset kuusihenkiselle talkooporukalle ja kaikille projektiimme osallistuneille! Työ jatkuu: syksyn aikana avaamme vielä näkymää kodalta järvelle päin niittämällä ja raivaamalla ruovikkoa kodan edustalta. Kaikki niittotaitoiset: tervetuloa mukaan avartamaan maisemaa!

kymapohja talkoot lokakuu2kymapohja talkoot lokakuu3kymapohja talkoot lokakuu4

Uimaopetusta Kylmäpohjassa

Viikolla 30 Kylmäpohjan uimarannassa järjestettiin lasten uimakoulu. Uimaopetusta varten lapset jaettiin alkeis- ja jatkoryhmiin. Korona-ajasta johtuvien turvallisuusohjeiden mukaisesti ryhmien enimmäiskoko oli kymmenen. Alkuviikon hellesää viileni viikon loppua kohden, mutta urhoolliset uimarit saapuivat kuitenkin joka päivä paikalle harjoittelemaan jo opittuja taitoja ja oppimaan uutta. Opettajana toimi Susanna Broman apunaan nuoret Taina Holopainen ja Ville Ahonen.

Uimakoulu1Uimakoulu2Uimakoulu3

Talkoot Kylmäpohjan uimarannalla

Oheinen kuvasarja kertoo paremmin kuin tuhat sanaa, mitä tapahtui heleänä, aurinkoisena ja varsin tuulisena sunnuntaiaamuna 7.6. Kylmäpohjan rannassa. Kiitos kymmenhenkiselle talkooporukalle, lapsille ja aikuisille, koneenkäyttäjälle ja tapahtuman kuvaajalle!

Aallot heittävät rantaan muraa, joka kulkeutuu lahdelle mm. Kylmäojaa pitkin. Jotta hiekkaranta pysyisi puhtaana ja viihtyisänä, on rantaa puhdistettava säännöllisesti joka kesä. 

kylmapohja kesakuu 01kylmapohja kesakuu 02kylmapohja kesakuu 03kylmapohja kesakuu 04kylmapohja kesakuu 05kylmapohja kesakuu 06kylmapohja kesakuu 07kylmapohja kesakuu 08kylmapohja kesakuu 09kylmapohja kesakuu 10

Joulukahveilla 1.12.2019

joulukahvit 1Sunnuntaina 1.12. aloitimme adventin ajan ja joulun odotuksen kutsumalla kyläläiset vieraiksemme Niemisen Urheilutalolle. Tuntia ennen kahvi- ja glögitarjoilua kokoonnuttiin Niemisen kyläkappelille laulamaan kauneimpia joululauluja kanttori Annikki Logrenin ja kirkkokuorolaisten kanssa. Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksien tuotot käytetään tänä vuonna kehitysmaiden lasten auttamiseksi. Kappelilla kolehtiin kertyi lähes 100 euroa.
Iloinen puheensorina ja lämmin tunnelma täyttivät Urheilutalon kahvion välittömästi, kun väki laulutilaisuuden jälkeen saapui katettujen pöytien ääreen. Kummassakin tilaisuudessa oli ilahduttavan paljon osallistujia.

Lämmin kiitos Rääkkylän kappeliseurakunnalle ja Niemisen Urheilijat ry:lle yhteistyöstä. Kiitos kaikille tilaisuuksiin osallistuneille. Hyvää adventin aikaa ja joulun odotusta!

joulukahvit 2joulukahvit 3joulukahvit 4

Syyspuuhia Vuoniemen mökillä

Perinteiset syystalkoot Vuoniemen mökillä pidettiin lauantaiaamuna 28.9. Reilun tunnin ahkeroinnin jälkeen vene oli talviteloillaan, Kylmäpohjasta tuodut puut pilkottu ja kannettu liiteriin, kiinteistö tarkastettu ja huollettu. Töiden jälkeen nautittiin syksyinen piknikki mökin kuistilla. Kiitos talkoolaisille ja hyvää alkanutta syksyä kaikille! 

Syystalkoot2Syystalkoot3Syystalkoot5

Avoimet kylät Kylmäpohjassa

Lauantaina 8. kesäkuuta kokoonnuimme Kylmäpohjan kodalle munkkikahveille. Päivä oli aurinkoinen ja helteinenkin, mutta puiden varjossa kahvit, teet, mehut ja tuoreet munkit maistuivat. Leppoisan yhdessäolon ja kuulumisten vaihtamisen välillä ehdimme aloittaa myös rannan haravoinnin. Uijia ja kodalla kävijöitä riitti koko päivän ajaksi ja kaikilla meillä oli mukavaa. Avoimet kylät -tapahtuman järjestimme Kylmäpohjassa nyt toisen kerran. Kiitos vieraille käynnistä ja hyvää alkanutta kesää kaikille! 

 avoimet kylat 1avoimet kylat 2avoimet kylat 3avoimet kylat 4avoimet kylat 5

Lisää aurinkoenergiaa Vuoniemen mökille

Vuoniemen mökin aurinkosähköjärjestelmän uusiminen ja nykyaikaistaminen on nyt viimeistelyjä vaille valmis. Toimenpiteellä haluamme parantaa vuokralaistemme asumismukavuutta ja -turvallisuutta. Järjestelmän toimitti aurinkosähkön asiantuntija, Sähköasennus Mirotex Oy. Asennustöistä ovat vastanneet kuluvan kevään aikana yhdistyksemme taitavat talkoolaiset.

aurinkovoimala1aurinkovoimala2aurinkovoimala3

Piimälahden pilkkikisat

pilkkikisat 2019Aurinkoinen, tyyni ja lämmin sää hemmotteli pilkkijöitä Piimälahdella Iitan kodan ympäristössä sunnuntaina 7.4. Jäällä oli helppo liikkua, ja keskittynyt kolmen tunnin uurastus toi kilpailijoille hyvät saaliit. Kilpailun päätteeksi jaettiin Iitan kodalla palkinnot, vaihdettiin kuulumisia, paistettiin makkaroita ja juotiin pullakahveja. Tapahtuma merkittiin Iitan vieraskirjaan.

Kiitos Niemisen Seudun Metsästysyhdistykselle ja Niemisen-Venturin Osakaskunnalle leppoisasta, hyvää mieltä tuottaneesta tapahtumasta!

Kylmäpohja -projekti loppusuoralla -ruovikoita niitettiin neljännen kerran

Ruovikoiden niitot Kylmäpohjassa alkoivat 3. elokuuta nyt jo neljäntenä kesänä peräkkäin. Niitoista vastasi edellisten vuosien tapaan urakoitsija Mikko Hirvonen talkooapulaisineen. 
Lahtea halkoneen maapenkereen poiston jälkeen rannassa ja ranta-alueella on tehty paljon siistimistöitä. Muraa on haravoitu rantavedestä valtavat määrät, rantametsikkö on siistitty ja viime kesänä aloitetut rakennusten kunnostukset ulkomaalauksineen on saatu päätökseen. Uimapaikka on ollut ahkerassa käytössä koko kesän, ja veden laatu on pysynyt hyvänä. 

Yli viisi vuotta kestänyt Kylmäpohja -projektimme on vähitellen päättymässä. Uimarannasta ja sen lähiympäristöstä tulee tosin jatkossakin pitää hyvää huolta, mikäli niiden halutaan säilyvän puhtaina ja turvallisina virkistäytymispaikkoina. Kiitämme kaikkia yhteistyökumppaneitamme ja hankkeemme rahoittajia – ilman talkootyötä ja julkista rahoitusta projektiamme ei olisi ollut mahdollista toteuttaa.

ruovikoiden niittoa 2018 1

Vuoniemen mökillä valmistaudutaan kesään

Vuoniemen talkootiimi kokoontui mökille keskiviikkona 30.5. ensimmäistä kertaa talven jälkeen. Mökissä, aitalla ja grillikodalla huoltotoimet sujuivat totuttuun tapaan, laiturin asennus ja muut pihalla ja rannassa tehtävät työt samoin. Esimmäiset vieraamme saapuvat kesäkuun alussa, tervetuloa!

Kiitos talkoolaisille aamupäivän ahkeroinnista! Huom! Vielä muutama kesäkuun viikko vapaana - vilkaise varauskalenteria kohdasta: Vuokraa mökki.

vuoniemi kevat1vuoniemi kevat2

Talkoot kylähautausmaalla 17.5.2018

hautausmaatalkoot1hautausmaatalkoot2Rääkkylän kappeliseurakunnan ja kyläyhdistyksen yhteiset siivoustalkoot Niemisen kylähautausmaalla pidettiin torstaina 17.5. Kahdeksanhenkinen talkooporukka sai nopeasti hyvää jälkeä aikaan, sillä lämpimät ja kuivat säät olivat kuivattaneet maan helposti haravoitavaan kuntoon. Työrupeaman jälkeen maistuivat grillimakkarat, mehut, kahvit ja pullat.

Kiitos kaikille talkoisiin osallistuneille!

Pilkkikisat Piimälahdella

Tuuleton, lämmin ja aurinkoinen kevätsää houkutteli pilkkijät Piimälahden jäälle pääsiäislauantaina 31.3. Paikalle saapui lähes 50 ulkoilijaa, joista kisaan osallistui 42 henkilöä, aikuisia ja lapsia. Tapahtuman järjestäjänä edellisvuosien tapaan oli Niemisen Seudun Metsästysyhdistys, mukana järjestelyissä olivat myös Niemisen-Venturin Osakaskunta sekä kyläyhdistys. Varsinaisissa kilpailusarjoissa menestyneiden lisäksi palkittiin myös kisan suurimman ja pienin kalan saajat. Pienimmän kalan (3g) nappasi yhdistyksemme hallituksen jäsen Hannu Helmi.  Onnea, Hannu! Kaikki tulokset ovat nähtävillä osakaskunnan kotisivuilla niemisenventurinosakaskunta.fi.

Syyskaudella 2017 peruskorjattu Iitan kota tarjosi oivat puitteet kisaväen yhdessäoloon ja muonitukseen. Makkarat, pullakahvit ja mehut maistuivat kolmen tunnin pilkkimisurakan päätteeksi. Kiitos järjestäjille virkistävästä kevättalven tapahtumasta!

pilkkikisat 1pilkkikisat 2pilkkikisat 3

Vuoniemen mökkikesä päättyy

Vuoniemen mökkikesä on päättymässä. Keskiviikkona 27.9. pidettiin mökillä tavanomaiset syystalkoot, jolloin vene ja laituri nostettiin talviteloilleen. Myös muut asiaankuuluvat huoltotyöt tehtiin ja niiden lisäksi ladottiin keväällä tehdyt polttopuut komeaksi pinoksi. Kuuden talkoolaisen voimin ja jo vanhalla rutiinilla hommat hoituivat alle neljässä tunnissa. 

Kesäasukkaat ovat huolehtineet mökin, saunan, aitan ja grillikodan siisteydestä erinomaisesti, suuret kiitokset siitä heille! Kesällä 2018 jatkamme samaan malliin, tervetuloa entiset ja uudet asiakkaat Nestori-norpan maisemiin!

syystunnelmaa vuoniemessa

Avoimet kylät -talkootapahtuma Kylmäpohjassa

avoimetkylat 2Valtakunnallinen Avoimet Kylät -tapahtuma 10.6.2017 näkyi myös meillä Niemisessä. Päätimme lähteä mukaan Suomi 100 - Yhdessä teemaan liittyvään tapahtumaan työntäyteisissä merkeissä. Tavoitteenamme oli jatkaa viime syksynä aloitettua Kylmäpohjan ranta-alueen raivausta.

Talkookutsun kuulleina paikalle saapui aamulla väkeä mukanaan haravoita, oksasaksia, kirveitä ja kassaroita. Rankasavotta ja haravointi alkoivat välittömästi ja lähes neljän tunnin uurastuksen jälkeen rantametsä oli siistitty hakkuujätteistä – rangat kasattuina ja grillikodan ympäristö haravoitu. Rannalle talven ja kevään aikana kertynyt mura ja ruo'ot koottiin koneellisesti traktorin peräkärryyn ja kuljetettiin läheiselle riistapellolle maanparannusaineeksi.

Kaunis ja lämmin sää sekä grillikodalla tarjotut makkarat, mehut, kahvit, tuoreet leivonnaiset ja Suomi 100 -karkit palkitsivat uurastajia. Hyvät jutut ja iloinen yhdessäolo taukojen aikana antoivat työnteolle lisäpotkua. Ihmisten ääniä säesti lähistöltä kuulunut kaulushaikaran puhaltelu. 

Avoimet Kylät -talkootapahtumamme saavutti sille asetetun tavoitteen. Uimaranta siistiytyi ja ympäröivä metsä alkoi näyttää kauniilta luonnonpuistolta –  lukuunottamatta aluetta, johon jokin aika sitten kipattiin kaatopaikalle kuuluva kuorma.

Tuhannet kiitokset talkoisiimme osallistuneille ja aurinkoista, onnellista kesää kaikille! 

avoimetkylat 1avoimetkylat 3avoimetkylat 4avoimetkylat 5avoimetkylat 6avoimetkylat 7avoimetkylat 8avoimetkylat 9

Kevään ensimmäiset talkoot Vuoniemessä

Vuoniemen mökki heräilee talviuniltaan ja sen myötä alkavat mökillä perinteiset talkoorupeamat. Kevään ensimmäisenä talkoopäivänä 9.5. tehtiin polttopuita - pitkä halkopino ja rankakasa muuttuivat pilkkeiksi, joista osa pinottiin liiteriin, osa jätettiin kavättuulten kuivateltaviksi. Pihamaakin ehdittiin haravoida lähes kokonaan. Kahdeksanhenkinen talkooporukka sai työt tehdyksi ns. hyvän sään aikana, sillä heti talkoiden päätyttyä taivaalta alkoi tulla rakeita ja räntää.

Kiitos kaikille talkoolaisille viisituntisesta työrupeamasta! Viikon kuluttua jatkamme samoissa merkeissä...

Puutalkoot3Puutalkoot4Puutalkoot 2Puutalkoot5

Pilkkikisat Piimälahdella

Niemisen Seudun Metsästysyhdistys ry järjesti pilkkikisat aprillipäivänä 1.4.2017. Edellisvuoden tapaan kisat pidettiin Piimälahdella, Iitan kodan ympäristössä. Kisa-ajankohtaa oli siirretty perinteisestä pääsiäislauantaista kaksi viikkoa aikaisemmaksi, koska osallistujille haluttiin taata jäiden vahvuus huomioiden turvallinen tapahtuma. Kisoihin ilmoittautui lähes kolmekymmentä pilkkijää, lapsia ja aikuisia. Iitan "baari" oli avoinna koko tapahtuman ajan - siellä lämmiteltiin, paistettiin makkaraa ja rupateltiin pannukahvin äärellä. Mukana tapahtuman järjestelyissä olivat myös Niemisen-Venturin Osakaskunta sekä Niemisen ja Sintsin Seudun Kyläyhdistys ry. 

Erisuuruiset kalansaaliit, hyvät palkinnot ja kevättuulessa virkistynyt mieli siivittivät tapahtumaan osallistuneiden kotimatkaa.

pilkkikisat1pilkkikisat2pilkkikisat3

Joulukahvien aikaan

Kyläyhdistyksen perinteiset joulukahvit tarjottiin Urheilutalon kahviossa lauantai-iltapäivänä 10.12.2016. Samalla kertaa muistettiin kolmea uutta kyläläistä, Siiriä, Veelaa ja Voittoa "rotinoilla". Yleisömenestys tilaisuudessa ei ollut suuren suuri, mutta tunnelma oli lämmin ja viihtyisä. Vilkkaan ja toimeliaan syyskauden jälkeen valmistaudumme hyvillä mielin joulun viettoon.

Rauhallista ja virkistävää joulun aikaa kaikille!

Rotinat2bJoulutortut2Kattaus2

Vuoniemen mökin syksyä

Vuoniemen mökin kesäkausi on päättymässä. Vilkkaan kesän jälkeen yhdistyksen mökkitiimillä on ollut aikaa tehdä tarvittavia perusparannuksia. Vanhan ulkorakennuksen katto ja takaseinä uusittiin, ja sen yhteyteen rakennettiin kompostoiva WC sekä kokonaan uusi roskakatos. Tuvan astiakaappi kunnostettiin ja muuripadalle ja sen tulisijalle tehtiin tavallista perusteellisempi puhdistus.  Kaikki syksyyn liittyvät huolto- ja puhdistustoimet on tehty, viimeisimpinä nostettiin laituri ja vene  talviteloilleen lauantaiaamuna 10.9.2016. Kiitos mökkitiimille jälleen kerran ahkeruudesta ja yhteistyöstä.

Kiitos kesäasukkaillemme monista terveisistä ja hyödyllisistä palautteista. Tapaamme kesällä  2017!

ulkorakennus uudistuuulkorakennusvapun kivet

Seurakunnan nuotioilta Murtoniemessä

Kesäinen lempeä lämpö helli seurakunnan nuotioiltaan 25.7.2016 klo 18 kokoontunutta väkeä. Onkamon rannalle Murtoniemeen saapui reilut parikymmentä osallistujaa lähiseudulta ja muistakin Rääkkylän kylistä. Ohjelmassa oli puhetta, laulua ja keskustelua. Teemana oli antamisen ja lähetystyön merkitys seurakunnassa ja koko maailmassa.

Tilaisuudessa järjestettiin myös arpajaiset ja lopuksi nautittiin kuumista makkaroista ja kyläyhdistyksen kahvi- ja teetarjoilusta herkullisten pullien ja marjapiirakoiden kera. Arpajaistuotot, vapaaehtoiset makkaramaksut ja kahvirahat menevät Siperian lähetystyön hyväksi.

Kyläpäivä Niemisen Urheilutalolla

kylapaiva5Lauantaina 2.7.2016 vietettiin Niemisen Urheilutalolla kylätoimijoiden yhteistä kyläpäivää. Päävastuu tapahtuman järjestelyistä oli kyläyhdistyksellä ja Niemisen-Venturin Osakaskunnalla. Mukana olivat myös Niemisen Seudun Metsästysyhdistys ry ja Sintsin Marttayhdistys ry. Niemisen Urheilijat tukivat tapahtumaa taloudellisesti luovuttamalla talonsa järjestäjien käyttöön veloituksetta.

Kylätoimijoiden voimavarat yhdistämällä saatiin aikaan uudentyyppinen kesätapahtuma, jolla korvautuivat aikaisempina vuosina Kylmäpohjan rannassa vietetyt  juhannusjuhlat ja rantakalaillat.

Tilaisuus aloitettiin asiaosuudella ajankohtaisista aiheista, joita olivat mm. harrastuskalastuksen uudistuneet ohjeet, saimaannorpan suojelu, Kylmäpohjan ranta-alueen kunnostukset ja riistanhoito. Info-osuuden päätteeksi yleisölle esiteltiin kylän pelastusryhmän toimintaa.

Osakaskunta tarjosi kyläpäivän viettäjille paistettuja muikkuja höystettynä perunasalaatilla ja ruisnachoilla. Kyläyhdistyksen pullakahvit maistuivat jälkiruokana. Ilmaistarjoilujen lisäksi puhvetin tuotteet - muurinpohjaletut ja grillimakkarat sekä virvokkeet - tekivät hyvin kauppansa.

Lapsille oli tarjolla omaa ohjelmaa, mm. ongintaa ja poniratsastusta. Aikuiset ottivat mittaa toisistaan tikanheitto- ja riimunheittokilpailuissa. Kyläyhdistys järjesti tilaisuudessa tavara- arpajaiset, joiden tuotto tullaan käyttämään Kylmäpohjan rannan kunnostuksiin. Kiitos arpajaisvoittojen lahjoittajille!

Tapahtuma päättyi tansseihin Urheilutalon salissa. Kiitos kaikille kylätoimijoille yhteisitä talkoista. Kiitos kyläläisille ja ranta-asukkaille osallistumisesta.

Hyvää kesän jatkoa kaikille!

kylapaiva1kylapaiva2kylapaiva3kylapaiva4kylapaiva6kylapaiva7

Iltapäivä Murtoniemessä

talkoot murtoniemessa 1Pieni joukko kyläyhdistyksen väkeä kokoontui Murtoniemen laavulle 18.5.2016 siistimään laavun ympäristöä ja laavua. Iltapäivän aikana alue siistiytyi ja kaunistui vastaanottamaan kesää.

Toivottavasti satunnaisetkin matkailijat löytävät tämän Suuri-Onkamon rannalla sijaitsevan luonnonkauniin, hiljaisen poukaman.

Vuoniemen mökki valmistautuu kesään

Vuoniemen mökkiä on varustettu kesäkuntoon kevään ja alkaneen kesän aikana useaan otteeseen. Ensimmäisen kerran talkootiimi kokoontui mökillä 16.5.2016. Aamupäivän aikana tarkistettiin rakennusten kunto talven jäljiltä, tuuleteltiin ja suunniteltiin tulevia töitä ja hankintoja. Kevään aikana kunnostettiin myös myrskyvaurioita kärsinyt laituri uuteen kukoistukseen, ja se odottaa nyt rannalla vesille laskemista.

Varsinaiset siivoustalkoot pidettiin 8.6.2016. Nurmikot leikattiin, komposti huollettiin, vuodevaatteet tuuletettiin, ikkunat pestiin, seinät, katot ja lattiat puhdistettiin talven pölyistä jne. Lattioille levitettiin vastapestyt matot. Aurinkoinen ja tuulinen kesäsää siivitti töitä, ja urakan päätteeksi nautittiin mökin pihamaalla talkookahvit.

talkoot vuoniemessa 1talkoot vuoniemessa 2talkoot vuoniemessa 3talkoot vuoniemessa 4

Talkoita jatkettiin juhannusviikon alussa 20.-21.6. Kunnostettu laituri laskettiin järveen, vene siirrettiin talviteloilta rantaan ja sisätiloissa tehtiin vielä viimeiset sipumiset. Tervetuloa kesä ja kesäasukkaat!

 laituri veteen 1laituri veteen 2laituri veteen 3laituri veteen 4

Kylähautausmaan siivoustalkoot

Niemisen kylähautausmaan perinteiset siivoustalkoot pidettiin maanantaina 9.5.2016. Työt aloitettiin aamulla ennen yhdeksää, ja kolmetuntisen haravoinnin ja roskien kuljetuksen jälkeen kylähautausmaa näytti siistiltä ja kauniilta. Seitsemäntoista talkoolaista ahersi suotuisassa säässä, sillä aurinko paistoi ja lämpötila lähenteli kahtakymmentä astetta. 

Kyläyhdistys huolehti talkooväen muonituksesta. Yhteisen puurtamisen ja aterioinnin jälkeen lähdettiin kotimatkalle iloisin mielin. Kiitos kaikille talkoolaisille!

hautausmaatalkoot1hautausmaatalkoot2

Ikäihmisten kerhotoimintaa

kevatkuva9

Rääkkylän ev.lut seurakunnan järjestämä Ikäihmisten Virikekerho kokoontui kevättapaamiseensa torstaina 28.4.2016 Niemisen Urheilutalolle. Tilaisuuden järjestäjänä ja vetäjänä oli diakoni Satu Kinnunen.

Kyläyhdistys osallistui tapahtumaan tarjoamalla kerholaisille tervetuliaiskahvit. Parituntinen vierähtikin nopeasti kahvitellen, keskustellen ja laulellen.

Kiitos iloisesta yhdessäolosta, Satu, kiitos kahviemäntämme Minna!

Joulukahvit

joulukahvit1Sunnuntaina 20.12.2015 kyläläiset kokoontuivat Niemisen Urheilutalolle kyläyhdistyksen järjestämille joulukahveille. Tervetulotoivotusten myötä nautittiin alkajaisiksi höyryävää glögiä.Tilaisuuden tähtivieraita olivat paikalle kutsutut vuoden  2015 aikana syntyneet pienokaiset perheineen. Heille kyläyhdistys lahjoitti "rotinoina"  Muumi-aterimet ja halinallen. Onnea ja kaikkea hyvää uusille kyläläisillemme!

Ennen kahvittelua laulettiin yhdessä joululauluja ja kuunneltiin musiikkiesityksiä: Lotta Lievonen, viulu ja yksinlaulu, säestäjänä Anu Hirvonen, Aku Laakkonen, piano, Anna- Liisa Huotari, yksinlaulu, säestäjänään Pekka Sallinen, haitari. Yhteislauluja säesti Anu Hirvonen. Minna Tikka lausui läsnäolijoille runon, jonka hän oli riimitellyt juuri tätä tilaisuutta varten. Tunnelmallinen yhdessäolo jatkui kahvion puolella kahvitellen, perinteisiä joululeivonnaisia syöden ja jutustellen. Pienille vieraille joulutontut olivat järjestäneet oman herkkupöydän.

Kiitos vieraillemme, esiintyjille ja juhlatalkoolaisille. Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta kaikille!

T. Kyläyhdistyksen väki

joulukahvit2joulukahvit3joulukahvit4joulukahvit5joulukahvit6joulukahvit7

Hirvipaisteilla

hirvipaistia2 esikatseluhirvipaistia1 esikatseluNiemisen Seudun Metsästysyhdistys ry sekä Vihin Seudun Eränkävijät ry järjestivät perinteisen hirvipaistilounaan pyhäinpäivänä 31.10.2015 Niemisen Urheilutalolla. Maukkaan ja monipuolisen riista-aterian valmistuksesta ja tarjoilusta yli kahdellesadalle kutsuvieraalle vastasi Natalia Riikonen apujoukkoineen.

Kiitokset sekä metsästäjille ja että kokeille!

Syystalkoot Vuoniemen mökillä

Vuoniemen mökin vuokrauskausi päättyi 15.10.2015. Syystalkooväki saapui mökille heti 16. päivän aamuna. Kiinteistön tilat tarkistettiin ja vene nostettiin talvehtimispaikalleen. Kova tuuli esti tuolloin laiturin noston maille, ja talkoita jatkettiinkin 19.10.  Noston yhteydessä päästiin kartoittamaan  2.10. riehuneen Valio-myrskyn laiturille aiheuttamat vahingot. Viimeisinkin neljästä irronneesta ponttoonista löytyi ehjänä Akankannan suunnalta, ja vaurioitunut laituri odottaaa nyt mailla kevään kunnostustöitä.

Kiitos kaikille mökkitiimin jäsenille ja syystalkoisiin osallistuneille! Kiitos myös vuokralaisillemme hienosta kesäkaudesta, monet teistä tapaammekin ensi kesänä uudelleen.

vuoniemi syystalkoot1 esikatseluvuoniemi syystalkoot2 esikatselu

Puusavottaa Vuoniemen mökillä

Tiistaina 15.9. tehtiin Vuoniemen mökillä polttopuita. Pihan halkopino lyheni puoleen, ja liiteri täyttyi sitä mukaa, kun kuusihenkinen talkooporukka pisti puita poikki, halki ja pinoon. Onneksi konetyövoimaa oli apuna. Työt aloitettiin aamulla ennen yhdeksää, ja parin tunnin ahertamisen jälkeen pidettiin taukoa mökin aurinkoisella kuistilla. Kahvi ja karjalanpiirakat maistuivat, ja juttukin luisti. Työn lomassa ehdittiin myös suunnitella syksyn huoltotöitä ja tulevan kesän projekteja.  Alkuiltapäivästä puu-urakka oli ohi, kiitos kaikille savottalaisille!

polttopuusavotta1 esikatselupolttopuusavotta2 esikatselupolttopuusavotta3 esikatselupolttopuusavotta4 esikatselu

Rantakalailta Kylmäpohjassa

rantakala esikatseluNiemisen-Venturin Osakaskunnan perinteistä rantakalailtaa vietettiin Kylmäpohjan rannassa lauantaina 25.7.2015. Järjestelyissä olivat mukana myös Niemisen Seudun Metsästysyhdistys ja kyläyhdistys. Lämmin, aurinkoinen sää suosi tapahtuman järjestäjiä. Rantakalan valmistuksesta vastasi Raimo Kinnunen, kahvituksesta huolehtivat kyläyhdistykseläiset, ja paikan järjestelyistä metsästysyhdistyksen väki. Pekka Sallisen musiikkiesitysten ja tarjoilujen lisäksi saatiin ihastella myös kaunista, ruovikoista siistiytynyttä rantamaisemaa.

Juhannusjuhlassa 19.6.2015

juhannusjuhla2015 2 esikatseluKyläyhdsityksen perinteinen koko perheen juhannusjuhla pidettiin Kylmäpohjan rannalla perjantaina 19.6.2015 klo 19.00 - 22.00. Juhlavalmistelut - kokon viimeistely, rannan siistiminen, nurmikoiden leikkuu ja ilmoitusten pystyttäminen tehtiin jo hyvissä ajoin juhannusviikolla. Varsinainen talkoopäivä oli torstaina 18.6. Aamupäivän aikana paikat siivottiin talven jäljiltä ja grillikatokseen asennettiin uudet tuulensuojat.

Kuin tilauksesta alkuviikon kylmä ja sateinen sää vaihtui juhannusaattona lämpimäksi ja tyyneksi kesäpäiväksi ja -illaksi. Lähes satapäinen juhlijajoukko sai jälleen kerran tanssahdella tunnelmallisen musiikin tahdissa sekä nauttia puhvetin tarjoiluista, rattoisasta yhdessäolosta ja kauniisti liekehtivästä kokosta.

Kyläyhdistyksen väki kiittää juhlaväkeä ja talkoolaisia mukavasta illasta toivottaen kaikille aurinkoista ja virkistävää kesää!

juhannusjuhla2015 1 esikatselu juhannusjuhla2015 3 esikatselujuhannusjuhla2015 4 esikatselujuhannusjuhla2015 5 esikatselujuhannusjuhla2015 6 esikatselujuhannusjuhla2015 7 esikatselujuhannusjuhla2015 8 esikatselu

Vuoniemen mökillä tapahtuu

vuoniemenkevattalkoot1 esikatseluAikaisempien vuosien tapaan Vuoniemen mökki valmistautuu kesään ja vuokralaisten vastaanottamiseen.

Heti vuokrauskauden päätyttyä syksyllä 2014 aloitettiin mökin kunnostaminen tulevaa vuokrauskautta varten. Monenlaista ehdittiin syksyn, talven ja kevään aikana tehdä. Mökin hirsirunkoa korjattiin, mökin päätyyn ja katolle asennettiin uudet tikkaat ja savupiippu pellitettiin. Sauna paneloitiin, lauteet uusittiin ja sekä saunan että pesuhuoneen lattiat kunnostettiin. Myös grillikotaan asennettiin helppohoitoinen lattiapäällyste. Ovien lukot, keittiön viemäri ja WC-tilat huollettiin, matot ja keittiövälineet pestiin, nukkumatilat, keittiö ja tupa suursiivottiin. Jokavuotiseen talkootyöhön kuuluu myös polttopuiden teko ja piha-alueiden haravointi. Ponttoonilaituria kaunistavat uudet penkit, ja vene odottaa telillään vesillepääsyä. Kivikko- ja maanpeittokasveja yritämme juurruttaa hiekkaiseen ja kuivahkoon rantatörmään, nähtäväksi jää, viihtyvätkö kasvit valitsemallamme paikalla... Viimeisimmät talkoot pidettiin 6.,9. ja 11.5.2015.

Nyt odotamme lämpimiä ja aurinkoisia säitä ja toivomme, että kesäasukkaamme viihtyvät Vuoniemen upeissa maisemissa.

vuoniemenkevattalkoot2 esikatseluvuoniemenkevattalkoot3 esikatselu vuoniemenkevattalkoot4 esikatselu vuoniemenkevattalkoot5 esikatselu vuoniemenkevattalkoot6 esikatselu vuoniemenkevattalkoot7 esikatselu vuoniemenkevattalkoot8 esikatselu vuoniemenkevattalkoot9 esikatselu vuoniemenkevattalkoot10 esikatselu

Raivaus- ja siivoustalkoot Niemisen kylähautausmaalla

hautausmaatalkoot6Maanantaiaamu 18.5.2015 valkeni epävakaisena ja sateisena. Säätila ei kuitenkaan lannistanut siivoustalkoolaisia, jotka Rääkkylän ev.-lut. seurakunnan ja kyläyhdistyksen kutsumana saapuivat Niemisen kylähautausmaalle klo 9:00. Tällä kertaa talkoissa oli haastetta tavallista enemmän, sillä kevään aikana hautausmaalta kaadettiin paljon puita. Oksia ja kariketta riitti, ja osa niistä jouduttiinkin jättämään kasoihin odottamaan koneellista raivausta.

hautausmaatalkoot2 esikatseluVaikka alkutilanne aamulla näytti sekä sään että raivausurakan suhteen lähes epätoivoiselta, puoleenpäivään mennessä suurin osa hautausmaasta oli haravoitu ja raivattu. Kiitos siitä kuuluu neljätoistahenkiselle, sisukkaalle ja yhteistyökykyiselle talkooporukalle. Puurtamisen lomassa pidettiin sentään yksi tauko - kyläyhdistys tarjosi väelle grillimakkaroita, luomumehua, kahvia ja korvapuusteja. Hyvältä maistuivat, kiitokset huolitsijoille!

Niemisen kylähautausmaalla riittää vielä raivaamista. Siitä huolehtivat kesän aikana mahdollisuuksien mukaan seurakunnan työntekijät, mutta kyläyhdistys toivoo, että jokainen omaisensa haudalla vieraileva kyläläinen tai kauempaakin tullut kantaa kortensa kekoon ja jatkaa siistimistä - pienimuotoistakin - aina, kun huomaa siihen tarvetta. Työvälineet löytyvät kappelin takaa.

Yhteistyö seurakunnan kanssa kuuluu kyläyhdistyksen toimintasuunnitelmaan. Huolehtimalla yhdessä kylämme hautausmaasta autamme ja tuemme seurakuntamme toimintaa.  Lämmin kiitos kaikille talkoolaisille arvokkaasta työpanoksesta! Lämmin kiitos myös seurakuntamestarille ja kirkkovaltuuston puheenjohtajalle mukanaolosta. Tästä jatkamme.

hautausmaatalkoot1 esikatselu hautausmaatalkoot3 esikatseluhautausmaatalkoot4 esikatseluhautausmaatalkoot5 esikatselu

Kyläkahvilassa

kylakahvilassa1 esikatseluKyläläiset osallistuivat lauantaina 11.4.2015 Niemisen Urheilutalolla toiminnalliseen ja ohjelmalliseen kahvilatapahtumaan. Askartelun, musisoinnin, runojen kuuntelun, pelien ja leppoisan rupattelun lomassa kahviteltiin ja nautittiin kotoisista leivonnaisista. Liikuntasalin puolelle pystytetyltä kirpputorilta löytyi edullisia kierrätystavaroita ja kirjoja. Leikkaa - liimaa askartelun tuloksena syntyi "Kohta on kesä..." kuvakollaasi, joka toimi samalla tilaisuuden vieraskirjana.

Kiitos Pelimanni- Pekalle soitoista,  Minnalle runonlausunnasta, grillimestari Hannulle maukkaista makkaroista ja kaikille kahviemännille reippaasta työrupeamasta.

Kiertävä kyläravintola ja kulttuurisin elämyksin höystetty kyläkahvila sulkevat nyt ovensa. Iloista kesän odotusta kaikille lounas- ja kahvivieraillemme, kiitos käynneistänne!

kylakahvilassa2 esikatselukylakahvilassa3 esikatselu kylakahvilassa4 esikatselukylakahvilassa5 esikatselukylakahvilassa6 esikatselukylakahvilassa7 esikatselu

Kiertävässä kyläravintolassa

Kevättalven "Kiertävä kyläravintola"  oli avoinna  Niemisen Urheilutalolla keskiviikkona 18.3.2015. Kuten edelliselläkin kerralla, lounas- ja kahvitarjoilujen lisäksi Urheilutalolle oli järjestetty netti- ja TV- info. Lisäksi kansalaisopiston edustaja esitteli lounasvieraille ensi syksyn kurssitarjontaa. Kyläläisillä oli mahdollisuus esittää toiveitaan kurssitarjonnasta.

Kiitos kaikille talkoolaisille!

Seuraavan kerran tapaamme Urheilutalon kyläkahvilassa lauantaina 11.4.2015 klo 12 -15. Tervetuloa!

Konserttimatka Joensuuhun

JoulukuvaKiitos yhdistyksemme hallituksen jäsenelle Taina Tolvaselle lippujärjestelyistä ja matkanjohtajuudesta sunnuntaina 14.12.2014. Saimme nauttia Carelia-salissa upeasta joulukonsertista eikä bussimatkaltakaan puuttunut viihdykettä.

Hyvää joulumieltä jokaiselle!

Joulujuhlassa

joulujuhla5Kyläyhdistyksen joulujuhla järjestettiin tänä vuonna Lucian päivänä 13.12. Ohjelmallinen juhla vietettiin Niemisen kappelilla. Minna Tikan lausumien jouluisten ajatusten jälkeen tilaisuudessa esiintyivät Lotta Lievonen, viulu, säestäjänään Anu Mikkonen ja Timo Wuorio, yksinlaulu, säestäjänään Pekka Sallinen. Seurakunnan tervehdyksen juhlaan toi kirkkoherra Markus Kontiainen. Yhteislauluja säesti kanttori Annikki Logrén.  Kyläyhdistys oli kutsunut juhlaan kaikki vuoden 2014 aikana syntyneet pienokaiset perheineen. Viisi pientä poikaa saivat jo perinteeksi muodostuneen puurolusikka- ja halinallelahjan.

Juhlan jälkeen kokoonnuttiin joulukahveille Niemisen Urheilutalolle. Joululaulujen lomassa nautittiin glögiä, kahvia,  Lucia-pullia ja muita joululeivonnaisia. Lapsille kyläyhdistyksen tontut olivat järjestäneet oman herkkupöydän.

Kiitämme kaikkia juhlassa esiintyneitä, juhlavieraita ja juhlavastaavia. Hyvää ja rauhaisaa joulua kaikille!

joulujuhla1-esikatselujoulujuhla2-esikatselujoulujuhla3-esikatselujoulujuhla4-esikatselujoulujuhla6-esikatselu

Yhteisen pöydän ääressä

kylaravintolassa1-esikatseluRääkkylän Mummola-hankkeeseen liittyvä "Kiertävä kyläravintola" oli jälleen avoinna Niemisen Urheilutalolla keskiviikkona 10.12.2014. Yhdistyksen ravintolatiimin valmistama lohisoppa lisukkeineen ja kakkukahvit maistuivat lounasvieraille - heitä oli lähes neljäkymmentä.

Kiertävän kyläravintolan yhteydessä oli myös neuvontapiste, jossa nettitytöt Heli ja Elisa antoivat kyläläisille henkilökohtaista opastusta tietotekniikan käytössä.

Hankkeen tiimoilta tapahtuva kyläravintolatoiminta päättyy kuluvan vuoden loppuun mennessä, mutta erilaisia kehittämisideoita on jo ilmassa...

Kiitokset hankkeen vetäjälle Raita Joutsensaarelle, Helille ja Elisalle sekä kaikille yhdistyksen ravintolatiimissä työskenneille!

kylaravintolassa4-esikatselukylaravintolassa2-esikatselukylaravintolassa3-esikatselu

Kiertävä kyläravintola Niemisessä

Rääkkylän Mummola-hankkeen piiriin kuuluva "Kiertävä kyläravintola" avasi ovensa Niemisen Urheilutalolla keskiviikkona 12.11.2014 klo 11-13. Ravintolatiimi aloitti jo varhain aamulla valmistelutyöt, ja määräaikaan mennessä herkullinen lihasoppa lisukkeineen sekä jälkiruokakahvit olivat valmiina tarjoiltaviksi. Paikalle saapui yli kolmekymmentä lounasvierasta, aikuisia ja lapsia. Ruoka maistui ja sitä oli riittävästi...

Seuraavan kerran kyläravintola on avoinna Niemisen Urheilutalolla keskiviikkona 10. 12. klo 11-13. Tavataan taas!

 

Vuoniemen mökin syystalkoot

Vuoniemen mökin kesäkausi päättyi lauantaina aamupäivällä 25.10.2014, kun kahdeksanhenkinen talkooporukka  kokoontui tekemään mökillä asiaankuuluvat syystyöt. Kylmästä, sateisesta ja tuulisesta säästä huolimatta saatiin vesijohto, pumppu, vene ja ponttoonilaituri turvaan talven pakkasilta ja jäiltä. Tuvan ja saunan uunit huollettiin ja sisätilojen sekä ulkorakennusten siisteys tarkistettiin. Nyt voi talvi tulla.

Kiitos Vuoniemi- työryhmälle kuluneesta kesästä ja kiitos myös kaikille asiakkaillemme.

Näiden kuvien ja tunnelmien myötä tapaamisiin kesällä 2015!

vuoniemi-talviteloille1-esikatseluvuoniemi-talviteloille2-esikatseluvuoniemi-talviteloille3-esikatselu

Ulkoilua Murtoniemen laavulla

Lauantaina 4.10.2014 kokoontuivat kyläläiset Murtoniemen laavulle viettämään yhteistä iltapäivää makkaranpaiston, kahvittelun ja rupattelun merkeissä. Aurinkoinen ja lämmin syyssää loi hyvät puitteet parituntiselle yhdessäololle. Kyläyhdistyksen tarjoamat makkarat ja kahvi maistuivat, ja kahvin kanssa nautittiin tietenkin korvapuusteja - vietettiinhän maassamme kansallista korvapuustipäivää!

Kiitos makkaramestarille ja kahviemännälle! Kiitos kesä - tervetuloa syksy!

murtoniemen-laavulla1-esikatselumurtoniemen-laavulla2-esikatselumurtoniemen-laavulla3-esikatselu

Kylmäojan valuma-alueen kunnostukset

Kylmäojan metsäisen valuma-alueen kunnostustoimet tämän kesän ja syksyn osalta on saatu päätökseen. Rääkkylän uusi kunnanjohtaja Tuula Luukkonen kävi tutustumassa alueeseen ja siellä tehtyihin toimenpiteisiin kyläyhdistyksen edustajien kanssa. Samalla katsastettiin Kylmäpohjan uimaranta ja sen lähiympäristö. Matka jatkui Vuoniemen kärkeen ja sieltä Vuoniemen mökille, missä nautittiin aamupäiväkahvit  ja keskusteltiin kiinteistön vuokraukseen ja hoitoon liittyvistä ajankohtaisista asioista.

Toivotamme onnea ja menestystä uudelle kunnanjohtajallemme ja kiitämme vierailusta. Tervetuloa uudelleen Niemisen ja Sintsin maisemiin!

kylmaoja1-esikatselukylmaoja2-esikatselukylmaoja3-esikatselu

Kylmäpohja - informaatiotilaisuus

Kylmäojan valuma-alueen ja Kylmäpohjan uimarannan kunnostamiseen liittyvä informaatiotilaisuus kyläläisille ja ranta-asukkaille järjestettiin Niemisen Urheilutalolla 7. päivänä elokuuta  2014. Ilta aloitettiin klo 17.30 kahvitarjoilulla, jonka jälkeen kyläyhdistyksen puheenjohtaja Leena Kettunen avasi tilaisuuden toivottaen  läsnäolijat tervetulleiksi.

Kylmäojan valuma-alueen kunnostussuunnitelmaa esitteli Otso Metsäpalveluiden esimies Janne Raassina. Kyläyhdistyksen hankekoordinaattori Tuovi Vaaranta kertasi vielä toimenpiteet, joita jo tähän mennessä on tehty. Hän kertoi myös kunnostustoimiin liittyvistä aikatauluista sekä rahoituksesta. Esitysten jälkeen läsnäolijoilla oli mahdollisuus tehdä kysymyksiä ja keskustella kuulemastaan.

Nuotioilta Kylmäpohjan rannassa

nuotioiltaRääkkylän ev.lut. seurakunnan lähetystyö kutsui kyläläiset nuotioiltaan Kylmäpohjan rantaan keskiviikkona 30.7.2014 klo 18.00. Ohjelmassa oli mm. lauluesitys, yhteislaulua, hartaus, arpajaiset, pullakahvit ja makkaranpaistoa. Tilaisuudesta vastasi diakoni Satu Kinnunen. Illan aiheena oli erityisesti Taiwan ja siellä tehtävä lähetystyö.

Paikalla oli kolmisenkymmentä osallistujaa, ja ilta sujui rattoisasti ohjelman ja tarjoilujen myötä. Tarjoiluista huolehtivat kylän ehtoiset emännät ja tapahtumapaikan järjestelyistä vastasi kyläyhdistyksen väki.

Kesätalkoot Vuoniemen mökillä

maalausta-vuoniemessa-esikatseluVuoniemen huoltotiimi tempaisi taas. Tiistaiaamuna 24.6.2014 kokoontui kahdeksanhenkinen työryhmä Vuoniemen mökille sekä piha- että sisätöihin.  Puuliiteri sai uuden maalipinnan, ympäristöä siistittiin edelleen ja tupa- sekä keittiötiloihin lisättiin aurinkoenergialla toimivaa valaistusta. Grillikodan savuttamisongelma ratkaistiin savupiippua korottamalla.

Hyviltä maistuivat hiilloksella paistetut makkarat ja muut herkut talkootöiden lomassa. Palkkioksi puolipäivän  aherruksesta jäi kylläinen olo ja hyvä mieli.

Juhannusjuhla Kylmäpohjan rannalla

juhannus2014-2-esikatseluPerinteistä koko perheen juhannusjuhlaa vietettiin Kylmäpohjan rannalla perjantai-iltana 20.6 2014. Juhlavalmisteluja tehtiin jo aikaisemmin juhannusviikolla, ja juhlapaikan siivoustalkoot pidettiin aatonaattona 19.6. Juhannuskoivujen pystytys ja kokon viimeistely tapahtui aattoaamuna.

Runsain määrin kyläläisiä ja ranta-asukkaita - aikuisia ja lapsia -  saapui juhlapaikalle koleasta ja tuulisesta säästä huolimatta. Illan tanssimusiikista vastasi tuttu Trio P& P& P: Päivi Kölhi-Hirvonen, Pekka Sallinen ja Pertti Häkkinen. Yleisöllä oli mahdollisuus kuulla myös kylän nuoren haitaristin Topi Laakkosen esityksiä. Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Leena Kettunen toivotti vieraat tervetulleiksi ja kertoi samalla kyläyhdistyksen toimista, jotka tähtäävät Kylmäpohjan uimarannan kunnostamiseen.

Puhvetin tarjoilut maistuivat juhlavieraille, ja tunnelmallinen ilta huipentui komean kokon katselemiseen. Suurkiitokset jälleen kerran juhlatalkooväelle, esiintyjille ja juhlavieraille!

Hyvää ja aurinkoista kesää kaikille!

juhannus2014-1-esikatselujuhannus2014-3-esikatselujuhannus2014-4-esikatselujuhannus2014-5-esikatselu

Vuoniemen mökki valmiina kesään

Kyläyhdistyksen hallitus kokoontui tiistaina 10.6.2014 pitämään kuukausikokoustaan Vuoniemen mökille. Ennen kokouksen alkua nautittiin mökin terassilla kahvit. Mukaan oli kutsuttu myös huoltotiimin jäsenet. Iltapäivän aurinko hemmotteli paikalle saapuneita, ja kahvinjuonnin lomassa ehdittiin käydä läpi myös mökkiasioita. Mökin sisustusta ja varustusta on edelleen parannettu. Tavoitteena on ollut mm.  aurinkoenergian mahdollisimman tehokas käyttö. Kyläyhdistys huolehtii kiinteistön kunnosta ja siisteydestä tänäkin kesänä talkoovoimin.

Vuokrauskausi on jo alkanut, ja on ollut ilo vastaanottaa viestejä tyytyväisiltä vierailijoilta. Monet heistä ovat tuttuja jo vuosien takaa. Tervetuloa kesä ja mökkivieraat!

 kokous-vuoniemessa1kokous-vuoniemessa2

Paavo- kierros meidän nurkilla

Paavo-kierros meidän nurkilla- tilaisuus järjestettiin Niemisen Urheilutalolla tiistaina 29.4.2014 klo 18.00 - 20.30. Yleisömenestys ei ollut kovin suuri, mutta ajatuksia ja ideoita kylätominnan kehittämiseksi ja kyläläisten hyvinvoinnin edistämiseksi syntyi roppakaupalla. Yhdessä illan vetäjän Marjaana Aarnion kanssa käytiin läpi asioita, joita kylillä on tehty ja  joiden eteen tehdään työtä koko ajan. Kyläläisten toiveita ja tulevaisuuden suunnitelmia kirjattiin illan kuluessa muistiin eteenpäin vietäviksi.

Kyläkierros jatkuu kylätoimijoiden edustajien tapaamisilla ja  syksyllä samankaltaisen illan puitteissa. Kierros toteutetaan maaseuturahaston Leader-tuella.

Talkoot Niemisen hautausmaalla

hautausmaatalkoot1-esikatseluMaanantaiaamuna 28.4. kokoontui talkooväki Niemisen hautausmaalle tavoitteenaan siistiä alue syys- ja talvimyrskyjen jälkeensä jättämistä oksista, risuista ja muista roskista. Haravoimista ja kärräämistä riitti, mutta neljän tunnin uurastuksen jälkeen kylähautausmaa näytti puhtaalta ja kauniilta. Toki töiden lomassa ehdittiin nauttia makoisa hernekeittolounas lisukkeineen sekä kakkukahvit. Nyt odotellaan kesää ja kesäkukkia.

Kiitos jälleen kerran ahkerille talkoolaisille ja hyvälle työnjohtajalle.  Hyvä työ, hyvä myö!

hautausmaatalkoot2-esikatselu hautausmaatalkoot3-esikatselu hautausmaatalkoot4-esikatselu hautausmaatalkoot5-esikatselu hautausmaatalkoot6-esikatselu hautausmaatalkoot7-esikatselu

Naisten ja tyttöjen ilta

Kiitos Katri Laakkoselle ja yhteistyökumppaneille mielenkiintoisesta ja monipuolisesta aikuisten naisten ja tyttöjen illasta Urheilutalolla! Yleisöä oli runsaasti ja tunnelma keväisen kevyt. Onnea ja menestystä kaikille illassa olleille yrittäjille!

naistenilta

Joulujuhla 14.12.2013

joulukuusi-esikatseluLauantaina 14.12. 2013  klo 13.00 kokoonnuimme Niemisen Urheilutalolle viettämään kyläläisten yhteistä joulujuhlaa. Tervetuloglögien jälkeen nautimmme pitoemäntien valmistaman perinteisen jouluaterian. Ruokailun jälkeen lauloimme joululauluja ja näimme uusimman multimediaesityksen kyläkoulujemme satavuoitisesta historiasta. Kiitos emeritus johtajaopettaja Jorma Rouviselle joululaulukaraokesta ja ansiokkaasta kyliemme historiaan liittyvästä taltiointityöstä!

Juhlan yllätysnumerona näimme Tiernakuvaelman kylän omien "poikien" esittämänä. Bravo! Esitys oli vaikuttava, ja toivomme, että siitä muodostuu traditio.

Viime vuoden tapaan lahjoitimme kahdelle vuoden 2013 aikana syntyneelle pienokaiselle, Emmille ja Eeville,  Muumi-puurolusikan ja pehmolelun. Toivotamme onnea ja kaikkea hyvää uusille kyläläisille  sekä heidän vanhemmilleen!

Puheenjohtaja kertoi läsnäolijoille kyläyhdistyksen toiminnasta kuluneen vuoden aikana sekä tulevan vuoden suunnitelmista. Juhlan päätteeksi joimme vielä torttu- ja piparikahvit ja lapset saivat karkkipussit kotiin viemisiksi.

Kiitämme kyläläisiä yhteistyöstä ja toivotamme kaikille rauhallista  ja virkistävää joulun aikaa!

Hallitus

joulujuhla1-esikatselu joulujuhla2-esikatselu joulujuhla3-esikatselu

Syystalkoot Vuoniemen mökillä

Vuoniemen mökin syystalkoot pidettiin perjantaina 25.10.2013. Ensimmäistä kesää käytössä ollut ponttoonilaituri vedettiin maille jäiltä suojaan, ja vene siirrettiin talvehtimispaikalleen mökin kuistille.  Polttopuiden teko, paikkojen siistiminen ja kiinteistössä säännöllisesti tehtävät huoltotyöt  kuuluivat myös asiaan.

Kyläyhdistyksen hallitus kokoontui Vuoniemeen aamulla jo ennen talkoiden alkamista. Mökin osalta todettiin, että kesä oli vuokraustoiminnan kannalta onnistunut, ja voimme tyytyväisin mielin odottaa uutta kesää. Kesän 2014 varauskalenteri onkin täyttymässä keskeisimpien lomaviikkojen osalta.

Kokoustamisen ja talkootöiden lomassa muistettiin tietenkin kahvitella ja nauttia varapuheenjohtaja Minnan leipomista uunituoreista sämpylöistä. Kiitos Minnalle maittavista tarjoiluista, kiitos kaikille talkoolaisille ja vielä erityiskiitos Vuoniemen mökkitiimille koko vuokrauskauden ajan jatkuneesta arvokkaasta työstä!

vuoniemi-syystalkoot-esikatselu vuoniemi-syystalkoot2-esikatselu

Elotalkoot Vuoniemessä 6.8.2013

Vuoniemen talkootiimi tempaisi taas, kun yllättäen kesken mökin vuokrauskauden tarjoutui tilaisuus kohentaa mökin ympäristöä ja rakennuksia. Grillikota sai uuden maalipinnan, tuvan ja huoltorakennuksen maalipintoja paikkailtiin, nurmikot leikattiin, komposti huollettiin, rantaa raivattiin ja lahjaksi saatu hiekkakuorma levitettiin rantapenkereelle. Kymmenhenkinen talkooporukka uurasti helteisessä säässä, mutta kotakeittiössä paistetut makkarat, herkulliset voileivät, kylmät juomat ja kahvi pitivät väen tarmokkaana ja mielet iloisina koko aherruksen ajan.

Kiitos jälleen kerran ahkerille talkoolaisille ja huolinnasta vastanneille. Hyvä työ, hyvä myö!

elotalkoot1-esikatseluelotalkoot2-esikatseluelotalkoot3-esikatseluelotalkoot4-esikatselu

Juhannusjuhla Kylmäpohjassa

Kyläyhdistyksen järjestämä juhannusjuhla pidettiin perjantaina 21.6.2013 Kylmäpohjan rannassa. Kutsu oli tavoittanut hyvin sekä kyläläiset että ranta-asujat, ja juhlapaikalla olikin runsaasti väkeä. Ilta kului rattoisasti tanssien, seurustellen, puhvetin antimista nauttien ja kokkoa katsellen. Tanssimusiikista ja musiikkiesityksistä vastasivat kylien omat muusikot. Juhlaa valmistelevat talkoot pidettiin jo keskiviikkona 19.6.2013, ja juhannusaattona klo 19.00  juhlapaikka  oli valmiina ottamaan vieraat vastaan.  Kaunis ja lämmin sää loi juhlaan iloisen  tunnelman ja sai väen viihtymään.

Aurinkoista kesää kaikille juhannusjuhlavieraillemme ja kiitokset juhlatalkoolaisille!

juhannus2013-2-esikatselujuhannus2013-3-esikatselujuhannus2013-4-esikatselujuhannus2013-5-esikatselu

Niemisen Urheilutalon ulkoliikuntapaikka

ulkoliikuntapaikka2-esikatseluKeskiviikkona 29.5.2013 kyläläisillä oli mahdollisuus tutustua Niemisen Urheilutalon ulkoliikuntapaikkaan. Liikuntasihteeri Jyrki Kymäläinen esitteli laitteita ja neuvoi niiden käyttöä. Niemisen Urheilijoiden ja kyläyhdistyksen taloudellinen panostus julkisen rahoituksen lisäksi mahdollisti liikuntapaikan saannin Urheilutalon yhteyteen.

Aurinkoiset siivoustalkoot Niemisen hautausmaalla

hautausmaa-talkoot-esikatseluKeväinen luonto ja sää antoivat parastaan talkooväen kokoontuessa Niemisen hautausmaalle aamuyhdeksäksi maanantaina 20.5.2013. Seurakunnan ja kyläyhdistyksen talkookutsu oli tavoittanut kaikki kylätoimijat, ja väen vahvuudeksi muodostui ilahduttavat 17 henkilöä. Useimmilla oli työvälineitä mukanaan, jopa kottikärryt. Seurakuntamestari Ilpo Hirvonen toi mukanaan hernekeittoa ja voileipätarpeet tarjottavaksi talkooväelle. Kyläyhdistys huolehti mehusta, kahvista ja kahvileivästä.

Aurinkoinen sää ja kuiva maa siivittivät ahkerien talkoolaisten työtä. Lakaisu ja roskien kuljettaminen metsänpeittoon vei vajaat kaksi tuntia. Myös pari pientä kuivunutta havupuuta ehdittiin kaataa ja korjata pois.

Työn jälkeen nautittiin kappelissa hernekeittolounas ja jälkiruuaksi kahvit. Iloinen puheensorina ja tyytyväinen mieli hallitsivat tunnelmaa. Lopuksi otettiin yhteiskuva talkoisiin osallistuneista.

KIITOS KAIKILLE TALKOOLAISILLE!

Pihamaatalkoot Vuoniemessä

Tiistai-iltapäivänä 7.5.2013 kokoontui joukko kyläyhdistykseläisiä Vuoniemen mökille perinteisiin kevättalkoisiin. Ennen työhön ryhtymistä istahdettiin tuvan pöydän ääreen tulokahveille. Sää suosi talkoolaisia niin, että muutamassa tunnissa pihasta ja rannasta oli haravoitu traktorikuormallinen roskia. Mökki ja saunatilat tuuletettiin, mökin ja aitan varustus tarkastettiin ja varasto- sekä WC-tilat siivottiin. Työn lomassa ehdittiin vielä grillin äärelle makkarakesteihin. Talkootyöt jatkuvat mökillä edelleen koko kevään ajan "täsmätiimien" voimin.

Kiitos kaikille talkoisiin osallistuneille!

vuoniemi-talkoot1-esikatseluvuoniemi-talkoot2-esikatseluvuoniemi-talkoot3-esikatselu

Kahvitilaisuus Urheilutalolla

Niemisen ja Sintsin Seudun Kyläyhdistys ry ja yhdistyksen hankekoordinaattori Tuovi Vaaranta ovat saaneet useita huomionosoituksia Onkamojärvien kunnostuksista.

Huomionosoitusten kunniaksi kyläyhdistys järjesti Urheilutalolla kahvitilaisuuden 16.2.2013 klo 13 alkaen. Tilaisuuteen oli kutsuttu Onkamojärvien kunnostuksiin osallistuneet yhteistyötahot, urakoitsijat, talkoolaiset ja päärahoittajat.

onkamojarvijuhla1-esikatselu onkamojarvijuhla2-esikatselu

Niemisen Urheilutalon kahvio valmiina
vastaanottamaan vieraat.

onkamojarvijuhla4-esikatselu

Paikalle oli saapunut yli 40 kutsuvierasta.

onkamojarvijuhla3-esikatselu

Vieraat tutustumassa huomionosoituksiin ja
Onkamojärvihankkeista koottuun leikekirjaan.

Syyskokous ja puurojuhla

joulupuuro1-esikatseluKyläyhdistyksen sääntömääräinen syyskokous pidettiin Niemisen Urheilutalolla lauantaina 1.12.2012 klo 13.00. Kokouksesa hyväksyttiin yhdistyksen toimintasuunnitelma sekä tulo-ja menoarvio vuodelle 2013. Kokous valitsi yhdistykselle myös puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja viisi halltuksen jäsentä sekä kullekin heistä henkilökohtaiset varajäsenet vuodeksi 2013. 

Syyskokouksen jälkeen klo 14.00 väki kokoontui yhdistyksen tarjoaman joulupuuron, torttu- ja piparikahvien sekä glögin äärelle. Tilaisuuden aluksi laulettiin yhdessä jouluisia lauluja ja nautittiin musiikkiesityksistä. Yhdistyksen puheenjohtaja kertoi kuluneesta toimintavuodesta ja kaksi vuoden 2012 aikana syntynyttä uutta kyläläistä saivat tervetulotoivotukseksi Muumi- puurolusikan.

Kiitos kaikille syyskokoukseen ja puurojuhlaan osallistuneille. Hyvää adventin aikaa, hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

 

joulupuuro2-esikatselu joulupuuro2-esikatselu joulupuuro2-esikatselu

Vuoniemen mökin vuokrauskausi päättyy

veneennosto-esikatseluVuoniemen mökin kesäkausi on päättymässä. Kyläyhdistyksen hallitus kokoontui mökille lauantaina 12.10.2012. Tehtiin yhdessä viimeisiä huoltotöitä, käytiin läpi kesän aikana ilmenneitä asioita ja suunniteltiin jo tulevaa kesää. Huoltotöiden lomassa nautittiin makoisat karjalanpiirakka- ja kakkukahvit.

Tuhannet kiitokset Vuoniemen mökin emännälle, isännälle ja kaikille mökkitalkoolaisille! Hyvillä mielin jäämme odottamaan uutta kesää ja lomalaisia.

Kesästä 2013 lähtien mökkiä vuokrataan 15.4. - 31.10. välisenä aikana.

Juhannusjuhla Kylmäpohjassa

juhannusjuhlat-1-esikatselu juhannusjuhlat-2-esikatselu juhannusjuhlat-3-esikatselu

Kyläyhdistyksen perinteistä juhannusjuhlaa vietettiin Kylmäpohjan rannassa perjantaina 22.6.12. Juhlatalkooväki aloitti urakkansa hyvissä ajoin niin, että kaikki oli valmista kello 19.00. Väki saapui paikalle kävellen, polkupyörillä, autoilla, veneillä -  joidenkin seurueiden matkanteossa oli mukana hieman historian havinaakin...

Monipuolisesta, mahtavasta musiikista vastasivat paikalliset kokoonpanot täydennettynä kesäsoittajilla. Puhvetin antimet maistuivat juhlaväelle, ja illan viiletessä hiljennyttiin ihailemaan komeaa kokkotulta.

Kiitos kaikille juhlaan osallistuneille, esiintyjille ja talkooväelle. Hyvää kesänjatkoa kaikille!!

juhannusjuhlat-14-esikatselu juhannusjuhlat-6-esikatselu juhannusjuhlat-7-esikatselu juhannusjuhlat-8-esikatselu juhannusjuhlat-9-esikatselu juhannusjuhlat-10-esikatselu juhannusjuhlat-12-esikatselu juhannusjuhlat-13-esikatselu juhannusjuhlat-5-esikatselu juhannusjuhlat-4-esikatselu juhannusjuhlat-11-esikatselu juhannusjuhlat-15-esikatselu juhannusjuhlat-16-esikatselu

Juhannustalkoot Kylmäpohjassa

Maanantaina 18.6.2012 kokoontuivat kyläläiset valmistelemaan perinteistä juhannusjuhlaa Kylmäpohjan rantaan. Sää oli epävakainen, mutta kuin ihmeen kaupalla säästyttiin kastumiselta. Haravat ja harjat heiluivat ja luutut liehuivat, kun yli kymmenpäinen talkoojoukko pisti paikkoja kuntoon. Urakan jälkeen maistuivat kyläyhdistyksen tarjoamat makkarat, mehut  ja pullakahvit.

Tuhannet kiitokset ahkerille talkoolaisille!

Talkoot jatkuivat juhannusaattoaamuna kokon kokoamisella...

juhannustalkoot1-esikatselu juhannustalkoot2-esikatselu juhannustalkoot4-esikatselu juhannustalkoot3-esikatselu

Niemisen kylähautausmaa kaunistui

Niemisen kylähautausmaalla pidettiin Rääkkylän seurakunnan ja kyläyhdistyksen yhteiset siivoustalkoot  maanantaina 4.6.2012.  Työt aloitettiin aamulla kello 9.00. Sadetta uhmaten paikalle saapui seitsemän kyläläistä ja kaksi seurakunnan edustajaa. Puolipäivään mennessä lukumäärältään pieni mutta terhakka joukko ehti haravoida lähes kaikki nurmikot ja varvikot. Viime syksynä leikattujen pensas- ja kuusiaitojen huoltamista jatkettiin siivoamalla niitten juurilta rikkaruohot ja irtoroskat. Työnjohtajana toimi seurakuntamestari Ilpo Hirvonen.

hautausmaatalkoot-esikatseluTöitä tehdessä keskusteltiin kesällä 2011 pidetystä seurakunnan ja kyläyhdistyksen yhteisestä hautausmaakatselmuksesta ja sen yhteydessä tehdystä kunnostussuunnitelmasta. Hyvillä mielin voitiin todeta, että  kylähautausmaallamme on jo tähän mennessä tapahtunut suuri muutos parempaan suuntaan, vaikka talkootyötä riittääkin vielä vuosiksi eteenpäin. 

Ahkeroinnin lomassa maistuivat seurakunnan ja kyläyhdistyksen yhdessä tarjoamat kahvit piirakoineen ja muine herkkuineen. Hautausmaan siistiytynyt ilme, sateen raikastama alkukesän vehreys ja hyvä tunnelma palkitsivat uurastajia tarjoilujen lisäksi.

Lämmin kiitos kaikille talkoisiin osallistuneille!

Vuoniemen mökki valmistautui kesään

mokkitalkoot-1-esikatseluVuoniemen mökkikesä alkoi lauantaina 12.5.12 perinteisillä talkoilla. Piha haravoitiin, polttopuita kannettiin sisään ja pinottiin pressujenn alta liiteriin, vesijohdot, aurinkokennojen akut ja keittiövarusteet huollettiin. Ehdittiinpä vielä puunata sauna ja tupakin odottamaan ensimmäisiä vuokralaisia. Navakka tuuli ja kuurosateet hidastivat talkoolaisten työtä ajoittain, mutta intoa ja yhdessä tekemisen iloa riitti kaikesta huolimatta. Takassa paistetut makkarat samoin kuin pullakahvit maistuivat urakan jälkeen. Mökkitalkoot jatkuvat vielä tänä keväänä grillikodan rakennustöinä sekä aitan ja ulkorakennuksen siivouksilla. Kiitos kaikille talkoolaisille jo tähänastisista!

mokkitalkoot-2-esikatselu mokkitalkoot-3-esikatselu mokkitalkoot-4-esikatselu

Informaatio- ja keskustelutilaisuus pohjapadon rakentamisesta Nivanjokeen

nikosoininen-esitelmoi-esikatseluPohjapadon rakentamisesta Nivanjokeen ja vesilain mukaisen yhteisön perustamisesta pidettiin Informaatio- ja keskustelutilaisuus lauantaina 5.5.2012 Niemisen Urheilutalolla. Tilaisuudessa keskustelijoina esiintyivät Janne Kärkkäinen ELY-keskuksesta, Niko Soininen Itä-Suomen Yliopiston oikeustieteenlaitokselta ja Tuovi Vaaranta Niemisen ja Sintsin Seudun Kyläyhdistys ry:stä.

Tilaisuuteen otti osaa runsas joukko rantakiinteistöjen omistajia.

Katso Niko Soinisen esitys vesilain mukaisesta yhteisöstä.

Niemisen / Kompakan koulu 100 v.

Niemisen / Kompakan koulun satavuotista (1898 - 1998) historiaa juhlittiin sanoin, kuvin ja sävelin Niemisen Urheilutalolla lauantaina 14.4.2012.

niemisenkoulu100v-08-esikatseluTilaisuus alkoi klo 13.00. Juhlan avaussanat lausui kyläyhdistyksen puheenjohtaja Leena Kettunen. Tervetuliaisrunon ja "Arvon mekin ansaitsemme" yhteislaulun jälkeen Niemisen koulun emeritusjohtajaopettaja Jorma Rouvinen kertoi nyt jo lakkautetun kyläkoulun perustamisesta ja sen myöhemmistä vaiheista. Juhlaväki sai katsella myös Jorma Rouvisen työstämän kuvaesityksen vanhoista koulu- ja luokkakuvista. Kuvien taustamusiikkina soivat tutut koululaulut. Historiaosuuden jälkeen koulun entinen oppilas Pekka Sallinen viihdytti yleisöä soitollaan.

niemisenkoulu100v-11-esikatselu niemisenkoulu100v-12-esikatselu
niemisenkoulu100v-19-esikatselu

Juhlan toisessa osassa varapuheenjohtaja Minna Tikka haastatteli paikalle saapuneita koulun entisiä opettajia, kouluhuoltajia ja oppilaita. Muisteluja kuultiin aina 1940-luvun alusta saakka. Lahjoja ja kukkia jaettiin ja hauskoille muistoille naurettiin. Vapaissa puheenvuoroissa diakoni Erkki Mölsä kertoi elämästään ja koulutiestään evakkoperheen lapsena. Lukuvuonna 1947-48 koulussa opettajana toiminut Osmo Paalanen muisteli puolisonsa Tertun kanssa Niemisen koululla viettämäänsä aikaa. Rääkkylän kunnan tervehdyksen juhlaan toi sivistystoimenjohtaja, rehtori Rauni Ronkainen.

Kyläyhdistyksen kiitokset opettaja Jorma Rouviselle sekä yhteistyökumppaneille Niemisen Urheilijoille, Sintsin martoille ja Rääkkylän kunnalle lausui Leena Kettunen. Samassa yhteydessä vietettiin hiljainen hetki vastikään edesmenneen Niemisen / Kompakan koulu 100v.  juhlatoimikunnan jäsenen ja koulun entisen oppilaan Teppo Mikkosen muistoksi.

Juhlaosuuden päätteeksi yleisölle annettiin vauhtia Meksikon pikajunan kyydissä. Laulu oli tallenne koulun ohjelmaryhmän 1970-luvulla esittämästä lauluparodiasta.

Urheilutalon saliin oli rakennettu juhlanäyttely Niemisen / Kompakan koulun vanhoista asiakirjoista, palkinnoista, kouluvälineistä  ja kirjaston kirjoista. Yleisö sai ottaa  kirjoja muistoksi ja kotiinviemisiksi.

Juhlaan osallistui lähes seitsemänkymmentä henkilöä. Vapaan seurustelun, muistelemisten ja vanhojen koulukavereiden tapaamisten lomassa nautittiin lopuksi makoisat piirakka- ja täytekakkuykahvit.

Kylä elää! Kiitos kaikille juhlaan osallistuneille. Juhlatoimikunta

niemisenkoulu100v-04-esikatselu niemisenkoulu100v-06-esikatselu niemisenkoulu100v-14-esikatselu
niemisenkoulu100v-15-esikatselu
niemisenkoulu100v-16-esikatselu
Vasemmalta: Leena Kettunen, Jorma Rouvinen, Osmo Paalanen, Erkki Mölsä, Rauni Ronkainen

 

niemisenkoulu100v-01-esikatselu niemisenkoulu100v-02-esikatselu niemisenkoulu100v-03-esikatselu niemisenkoulu100v-07-esikatselu niemisenkoulu100v-09-esikatselu niemisenkoulu100v-13-esikatselu niemisenkoulu100v-10-esikatselu niemisenkoulu100v-17-esikatselu

Sykettä pitäjään - koko perheen toimintapäivä

Lauantaina 25. helmikuuta vietettiin Niemisen Urheilutalolla koko perheen toimintapäivää. Tapahtuman järjestivät yhteistyössä seudun toimijoiden kanssa Pohjois-Karjalan Sydänpiirin Kiertävä Pysäkki, Taito Pohjois-Karjalan Taitobussi, Pohjois-Karjalan pelastuslaitos, Laiffia Landella, Sadan Megan Itä- ja Pohjois-Suomi sekä Keski-Karjalan kyläkumppani.

syketta-pitajaan-7-esikatseluTapahtuma alkoi klo 11.30. Tarjolla oli paljon mukavaa ja mielenkiintoista ohjelmaa. Tunnistettiin kotoisten järvien kalalajeja ja metsän pienriistaa, opittiin uusia käsityötaitoja, seurattiin latinalaistanssiesitystä ja tutustuttiin Kylämediapaja-ideaan. Lisäksi saatiin paljon tärkeää tietoa terveyteen ja arjen turvallisuuteen liittyvistä asioista. Ulkona sekä aikuiset että lapset saivat harjoitella alkusammutusta. Laulavat kotieläimet eli Navettajengi piti huolen hauskanpidosta laulattamalla ja tanssittamalla yleisöä.

Kyläyhdistyksen kanttiinissa nautittiin makoisat kahvit ja pullat, ja ulkona paistuivat ja maistuivat grillimakkarat. Karkkipuodista löytyi lapsille monenlaista hyvää.  Muistoksi tapahtumasta lapset saivat työstää itselleen Navettajengi Fun Club -pinssin - taisipa pinssin teko kiinnostaa aikuisiakin... Tapahtuman päätteeksi n. klo 14.30 kajautettiin yhdessä Navettajengin kanssa Karjalaisten laulu.

"Yhdessä olemme enemmän kuin yksin" - kiitos kaikille tapahtumassa mukana olleille, niin  järjestäjille kuin yleisöllekin!!

syketta-pitajaan-1-esikatseluSykettä pitäjään syketta-pitajaan-2-esikatselu syketta-pitajaan-4-esikatseluSykettä pitäjään syketta-pitajaan-5-esikatseluSykettä pitäjään syketta-pitajaan-6-esikatseluSykettä pitäjään syketta-pitajaan-11-esikatseluSykettä pitäjään syketta-pitajaan-8-esikatseluSykettä pitäjään syketta-pitajaan-9-esikatseluSykettä pitäjään syketta-pitajaan-3-esikatseluSykettä pitäjään syketta-pitajaan-10-esikatseluSykettä pitäjään

Koko kylän joulujuhla

Kyläyhdistyksen järjestämää koko kylän joulujuhlaa vietettiin Niemisen Urheilutalolla  lauantaina 10.12.2011. Alkajaisiksi nautittiin tervetuliaisglögit. Glögitarjoilun jälkeen oli ohjelman vuoro. Tervetulopuheiden jälkeen tanssiseura Jokipadan edustajat tarjosivat vauhdikkaan paritanssiesityksen. Ohjelmassa oli myös runonlausuntaa, lauluduettoja sekä lasten esityksiä. Ohjelman lomassa kaikuivat yhdessä lauletut joululaulut. Juhlan päävieras joulupukki saapui odotetusti lahjapussit mukanaan. Ohjelmaosuuden jälkeen nautittiin yhdessä perinteinen jouluateria sekä yhdistyksen tarjoamat torttukahvit.

Kiitos ohjelmansuorittajille, mainioille pitoemännille ja kaikille juhlajärjestelyihin osallistuneille. Kiitos myös yleisölle. Toivottavasti kaikilla oli mukavaa!

joulujuhla11-1-esikatselu joulujuhla11-1-esikatselu joulujuhla11-1-esikatselu joulujuhla11-1-esikatselu joulujuhla11-1-esikatselu joulujuhla11-1-esikatselu joulujuhla11-1-esikatselu joulujuhla11-1-esikatselu

Marttailua

Lämpimät kiitokset Rääkkylän Sintsin Marttayhdistys ry:lle mielenkiintoisesta tapahtumasta Niemisen Urheilutalolla 29.10.2011. Kiitokset myös makoisista pullakahveista!

marttailua-esikatselu

Juhannustulilla

Jo perinteeksi muodostunutta koko perheen juhannusjuhlaa vietettiin Kylmäpohjan rannassa juhannusaattona 24.6.2011. Juhla alkoi klo 19.00. Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Heidi Vinni toivotti vieraat tervetulleiksi ja esitteli samalla illan esiintyjät. Tanssiaskelia siivittämässä oli tänä juhannuksena kaksi paikallista kokoonpanoa: P&P&P eli Päivi Kölhi-Hirvonen, Pertti Häkkinen ja Pekka Sallinen sekä Jukka Laakkonen ja L.R. Phoenix. Kokko sytytettiin klo 21.00, minkä jälkeen juhla jatkui vielä parin tunnin ajan.

Paikalliset asukkaat, kesämökkiläiset ja satunnaiset matkailijatkin viihtyivät kauniissa kesäillassa nauttien musiikista, tanssimisesta, seurustelusta ja puffetin maukkaista tarjoiluista.

Tämänkertaisessa juhannusjuhlassa oli läsnä noin sataviisikymmentä henkilöä.

juhannus-11-tuovi-esikatselu juhannus-11-tervetuloa-esikatselu juhannus-11-ostoksilla-esikatselu juhannus-11-lettuja-esikatselu juhannus-11-kuulijat-esikatselu juhannus-11-orkesteri-esikatselu juhannus-11-tytot-esikatselu juhannus-11-vieraita-esikatselu

Siivoustalkoot Kylmäpohjan rannassa

Kyläyhdistys järjesti siivoustalkoot Kylmäpohjan rannassa lauantaina 18.6.2011 klo 12.00 alkaen. Grillikatos, tanssilava ja muut tilat sekä lähiympäristö siistittiin juhlakuntoon. Juhannusviikon alkupuolella pystytettiin vielä komea kokko odottamaan aattoiltaa. Työrupeaman jälkeen yhdistys tarjosi noin kymmenhenkiselle talkooseurueelle kevyen kenttälounaan kahveineen.

Lämmin kiitos kaikille juhannusjuhlan valmisteluun osallistuneille!

Metsänraivaustalkoot kylähautausmaalla

Seurakunnan ja kyläyhdistyksen yhteiset metsänraivaustalkoot pidettiin Niemisen hautausmaalla torstaina 9.6.2011. Yli kymmenen hengen ”iskuryhmä” saapui raivaus- ja moottorisahoineen sekä kassaroineen hautausmaalle klo 13.00.

Työt aloitettiin heti seurakuntamestari Sakari Vesasen ja kirkkovaltuutettu Osmo Mölsän johdolla. Parin tunnin kuluttua hautausmaan kappelin takainen kaunis metsä oli raivattu. Kolmenkymmenen asteen helle ei päässyt liiemmin haittaamaan raivaustöitä, sillä kyläyhdistyksen huolinta pelasti talkoolaiset nääntymästä janoon. Talkoot jatkuivat juhannusviikolla, jolloin kuusi traktorikuormallista raivausjätettä siirrettiin pois hautausmaa-alueelta.

Suuret kiitokset työnjohtajille, traktorinkuljettajalle ja kaikille talkoissa hikoilleille!

hautausmaatalkoot1-esikatselu hautausmaatalkoot3-esikatselu hautausmaatalkoot2-esikatselu hautausmaatalkoot4-esikatselu

Maakunnallinen ympäristöpalkinto Tuovi Vaarannalle

ymparistopalkinto-2011-esikatselu

Ylijohtaja Ari Niiranen luovuttaa kunniakirjan Tuoville.

onneatuovi-esikatselu

Kyläyhdistyksen edustajat Heidi Vinni ja Minna Tikka onnittelukäynnillä.

Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on jakanut vuoden 2011 maakunnalliset ympäristöpalkinnot. Palkinnot jaetaan vuosittain Pohjois-Karjalan luonnon ja ympäristön hyväksi toimineelle henkilölle, yhteisölle ja yritykselle tunnustuksena vuoden aikana toteutetusta ympäristönsuojelutyöstä tai omaehtoisesta, pitkäjänteisestä ja esimerkillisestä työstä ympäristöasioiden edistämiseksi.

rityssarjassa palkittiin tänä vuonna kiteeläinen BioKymppi Oy ja yhteisösarjan palkinnon sai Juutilankankaan vesihuolto-osuuskunta Nurmeksesta. Henkilösarjassa palkinto myönnettiin yhdistyksemme hankekoordinaattori Tuovi Vaarannalle.

Henkilökohtaisen palkinnon myöntämisperusteissa mainitaan, että Tuovi Vaaranta on vetänyt Onkamojärvien ympärille rakennettua hankekokonaisuutta ansiokkaasti. Erityisesti hän on onnistunut kokoamaan monet eri toimijat niin paikallisesti kuin maakunnallisestikin työskentelemään yhteisen päämäärän hyväksi. Hankkeissa on toteutettu useita konkreettisia toimia vesistön tilan parantamiseksi. Lisäksi hän on  onnistunut hankkimaan erillistä kansallista rahoitusta hankkeille mm. kuluvan vuoden valtion talousarvioon.

Onkamojärvien hankkeet ovat herättäneet mielenkiintoa myös maakunnan ulkopuolella. Tuovi Vaarantaa onkin usein pyydetty eri tilaisuuksiin kertomaan asiasta kiinnostuneille järvien kunnostuksen toimintamallista.

Palkinnot kunniakirjoineen jaettiin Joensuussa 3.6.2011. Onnea, Tuovi!

Kyläyhdistyksen ja seurakunnan edustajat koolla Niemisen hautausmaalla

Kyläyhdistyksen ja Rääkkylän seurakunnan yhteinen hautausmaakatselmus pidettiin seurakunnan koollekutsumana Niemisen hautausmaalla 26.5.2011 klo 14.00 alkaen. Katselmuksen puheenjohtajana toimi kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Eija Mutanen Sintsistä.

Yhdistykseläisten ja seurakunnan luottamushenkilöiden taholta esille tulleet parannusehdotukset, toiveet ja ideat kirjattiin muistiin kirkkoneuvoston ja -valtuuston Niemisen hautausmaata koskevia päätöksiä varten.

Katselmus päättyi kyläyhdistyksen järjestämään kahvitarjoiluun.

Vuoniemen mökkitalkoot

mokkitalkoot-kevat-2-esikatselumokkitalkoot-kevat-1-esikatseluPerinteiset Vuoniemen mökin siivoustalkoot pidettiin tiistaina 10.5.11. Aurinkoinen ja lämmin sää suosi talkooväkeä. Sisätilat tuuletettiin ja puhdistettiin ja nurmikot haravoitiin. Puutalkoolaiset saivat aikaan mahtavat määrät sauna- ja takkapuita. Taukojakin ehdittiin pitää, ja niiden aikana nautittiin mökin kuistilla maittavista tarjoiluista ja yhdessäolosta.

Kiitos kaikille talkoisiin osallistuneille!

Talkoot Murtoniemen laavulla

Lauantaina aamupäivällä 16. huhtikuuta kokoontuivat kyläyhdistyksen ihmiset Murtoniemen laavulle. Yhteisvoimin pilkottiin ja pinottiin puita sekä siistittiin laavun ympäristöä. Töitten lomassa ehdittiin myös nauttia keväisestä säästä ja tarjoiluista. Kiitokset talkoolaisille!

Laiffia rantautui Niemiseen

laiffialandella1-esikatseluNiemisen ja Sintsin seudun yhteinen kyläilta pidettiin Niemisen Urheilutalolla torstaina 14. huhtikuuta. Laiffia landella-hankkeen puitteissa järjestetty ilta kokosi kourallisen kyläaktiiveja pohtimaan ja ideoimaan kyliemme tulevaisuutta. Oli ilo  huomata, että paikalla oli edustajia myös Rääkkylän kunnasta.

laiffialandella2-esikatseluKunnanjohtaja Yrjö Eronen kertoi laajakaistahankkeen etenemisestä Niemisen ja Sintsin alueella. Monta ongelmaa on vielä ratkaistavana ennen kuin kylät saavat valokaapelinsa, mutta Eronen väläytteli laajakaistan mahdollisuutta esimerkiksi osuuskunnan kautta.

laiffialandella3-esikatseluIllan aikana pidetyt ryhmätyöt poikivat ajatuksia mm. alueen luontomatkailun mahdollisuuksista, kotisairaanhoito- tai vastaavan palvelun kehittämisestä sekä erilaisten tapahtumien yhteisestä koordinoinnista. Lopuksi maaseutusihteeri Raita Joutsensaari kertoi kylätoiminta-avustusten myöntämisperiaatteista.

Illan vetivät kyläkumppani Marjaana Aarnio ja koulutussuunnittelija Suvi Kaljunen Maaseudun Sivistysliitosta. Kyläkierroksen järjestivät Rääkkylän kunta ja kylät, Keski-Karjalan Kyläkumppani, Maaseudun Sivistysliitto ja Pohjois-Karjalan Kylät ry.

Rääkkylän lintuvedet

RÄÄKKYLÄN SUOJELTUJEN LINTUVESIEN HOITO- JA KÄYTTÖSUUNNITTELU KÄYNNISTYI TORSTAINA 31.3. PIDETYLLÄ TILAISUUDELLA NIEMISEN URHEILUTALOLLA

Tilaisuuden vetäjänä toimi Mika Pirinen ELY-keskuksesta.

Hankkeeseen kuuluu kolme valtakunnallisestikin arvokasta aluetta: Kiesjärvi, Jouhtenuslampi ja Joki-Hautalampi. (kts. kartta)

Näistä alueista kaikki kolme kuuluvat FINIBA- alueeseen, joka tarkoittaa Suomen tärkeitä lintualueita.

Jouhtenuslampi ja Joki-Hautalampi kuuluvat lisäksi nk. RAMSAR-alueisiin, joihin Suomessa kuuluu vain 49 ja koko maapallolla 1328 aluetta. RAMSAR- sopimus on 138 valtion välinen sopimus, joka velvoittaa niitä edistämään kansainvälisesti merkittävien kosteikkojen sekä vesilintujen suojelua perustamalla luonnonsuojelualueita vesiperäisille maille. Kosteikot ovat maailman uhanalaisimpia elinympäristöjä.

Hoito- ja käyttösuunnittelun tavoitteita:
  • turvata luontoarvojen säilyminen
  • sovittaa yhteen eri käyttömuodot
  • olla sopusoinnussa suojelutavoitteiden kanssa
  • parantaa veden laatua
  • edistää virkistyskäyttöä
  Yleisiä toimenpiteitä ovat esimerkiksi:
  • virkistyspalvelurakenteiden kehittäminen
  • valuma-alueiden kunnostaminen
  • vesistökunnostukset
  • pienpetopyynti
  • rantaniittyjen kunnostus

Projektiryhmää johtaa ELY-keskus ja siihen kuuluu edustajia paikallisista intressiryhmistä. Kyläyhdistyksemme edustajana ryhmässä on Martti Kettunen.

Vedet puhtaaksi - vuoden paras hanke

vedetpuhtaaksi-esikatseluMaaseudun kehittämisyhtiö Keski-Karjalan Jetina ry on joulukuussa pidetyssä kokouksessaan valinnut  Vuoden 2010 parhaaksi hankkeeksi Niemisen ja Sintsin Seudun Kyläyhdistys ry:n Vedet puhtaaksi-hankkeen esimerkkinä hyvästä, innostavasta ja oma-aloitteellisuuteen kannustavasta toiminnasta.

Jetina ry:n toiminnanjohtaja Ilpo Jorasmaa ja hallituksen puheenjohtaja Reino Löppönen luovuttivat kunniakirjan hankekoordinaattori Tuovi Vaarannalle ja kyläyhdistyksen puheenjohtaja Heidi Vinnille Kiteellä 24. päivänä maaliskuuta 2011.

Kevätkokous

Kyläyhdistyksen yleinen kevätkokous pidettiin 21. maaliskuuta Niemisen Urheilutalolla. Kokouksessa käsiteltiin vuoden 2010 tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto.

Talvitapahtuma Murtoniemen laavulla

Sintsissä sijaitsevalla Murtoniemen laavulla nautittiin keväisestä säästä 20. maaliskuuta. Kyläläisiä ja mökkiläisiä saapui paikalle mm. hiihtämällä, moottorikelkalla, potkurilla ja kävellen. Murtoniemen rannasta lähti hiihtolenkki Onkamolle, missä oli hyvä kokeilla myös lumikenkäilyä. Muutama pilkkijäkin saapui paikalle, mutta tällä kertaa saalis jäi laihanlaiseksi. Laavulla kahviteltiin, paistettiin makkaraa ja rupateltiin. Tapahtuma keräsi ulkoilijoita kaiken kaikkiaan reilut kolmisenkymmentä.

Kyläyhdistys rakensi Murtoniemen laavun talkootyönä kaikkien ulkonaliikkujien käytettäväksi noin kymmenen vuotta sitten.

talvitapahtuma1-esikatselu talvitapahtuma2-esikatselu talvitapahtuma3-esikatselu talvitapahtuma4-esikatselu

Niemisen bingo täytti 40-vuotta

Niemisen Urheilijoiden vetämä bingo juhli 40-vuotista taipalettaan Niemisessä juhlabingon merkeissä 27. helmikuuta. Kyläyhdistys onnitteli Urheiluseuraa ansiokkaasta työstä kylällä ja hyvästä yhteistyöstä. Niemisen urheilutalo on kyläläisille ja muille toimijoille merkittävä kokoontumispaikka.

Lue lisää...

Informaatiotilaisuus Onkamojärvien veden laadun parantamisesta

Informaatiotilaisuus Onkamojärvien veden laadun parantamisesta järjestettiin sunnuntaina 20.2.2011 klo 13-15 Niemisen Urheilutalolla. Tilaisuus alkoi Sintsin Marttojen järjestämällä kahvitarjoilulla. Kyläyhdistyksen hankekoordinaattori Tuovi  Vaaranta toivotti sekä esitelmöitsijät että kuulijat tervetulleiksi.

Kansanedustaja Eero Reijonen kertoi ympäristöhankkeiden rahoituksesta ja Janne Raassina Metsäkeskuksesta selosti Onkamon järvien metsäisen valuma-alueen kunnostustöistä erityisesti vuonna 2010. Tilaisuuden kolmas esiintyjä oli Tuovi Vaaranta, joka kertoi Niemisen ja Sintsin Kyläyhdistys ry:n tämänhetkisistä ja tulevista hankkeista.

Informaatiotilaisuuteen osallistui lähes viisikymmentä kyläläistä ja mökkiläistä. He ottivat osaa keskusteluun esittämällä mielipiteitään ja kysymyksiä kuulemastaan.

onkamojarvet-info1-esikatselu onkamojarvet-info2-esikatselu onkamojarvet-info3-esikatselu onkamojarvet-info4-esikatselu

Onkamojärvien kunnostusten informaatiotilaisuus

onkamoinfo2-1-esikatselu
Kansanedustaja Eero Reijonen

Niemisen ja Sintsin Seudun Kyläyhdistys ry:n ja Pohjois-Karjalan Metsäkeskuksen yhteinen tiilaisuus järjestettiin lauantaina 15.10.2011 klo 13-15  Niemisen Urheilutalolla. Tilaisuuden aluksi kyläyhdistys tarjosi paikalle saapuneille pullakahvit. Läsnäolijoille kerrottiin toimenpiteistä, joita Onkamojärvien veden laadun parantamiseksi on tähän mennessä tehty ja mitä suunnitelmia on vireillä. Asioiden esittelijöinä ja keskustelijoina olivat kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan maatalousjaoston puheenjohtaja Eero Reijonen eduskunnasta, ympäristönhoitoyksikön päällikkö Janne Kärkkäinen ELY:stä, metsäneuvoja Janne Raassina Pohjois-Karjalan Metsäkeskuksesta sekä hankekoordinaattori Tuovi Vaaranta Niemisen ja Sintsin Seudun Kyläyhdistys ry:stä.

onkamoinfo2-2-esikatselu
Paikalle oli saapunut lähes viisikymmentä kiinnostunutta kuulijaa.
onkamoinfo2-3-esikatselu
Yhteistyöllä päästään eteenpäin.
Kuvassa vasemmalta Tuovi Vaaranta, Janne Raassina ja Janne Kärkkäinen.

Informaatio- ja keskustelutilaisuuden jälkeen osallistujilla oli mahdollisuus lähteä linja-autolla Onkamojärvien lähitienoille katsomaan kosteikkoja ja laskeutusaltaita sekä lahtea, josta on niitetty ruovikoita.

eu-rahasto-logoleader-logosuom_elink-kalatalous-logo

Lue lisää...

Miesten kokkausilta

Sintsin Tähtitaivaalla järjestetiin miehille tarkoitettu kokkauskurssi torstai-iltana 8.4. klo 18.00.

Keittiömestari Jari Parkkisen opastuksella tutustuttiin kokkauksen saloihin. Kokkausilta sai innostuneen vastaanoton, ja vastaavanlainen tilaisuus päätettiin järjestää myös syksyllä.

Uudet kotisivut avattiin

kotisivutauki-esikatseluUusien kotisivujen viimeistely ennen julkistamista ja ylläpitäjien koulutus järjestettiin keskiviikkona 29.12.2010.

Tutustu uusiin sivuihimme. Otamme mielellämme vastaan palautetta.

Kuvassa vasemmalta: Minna Tikka, Tuovi Vaaranta, Heidi Vinni, Leena Kettunen ja sivuston pääylläpitäjä Matti Kettunen.

 

Koko perheen joulujuhla

Perinteinen kyläyhdistyksen joulujuhla järjestettiin Niemisen Urheilutalolla lauantaina 11.12.2010 alkaen klo 16.

Tilaisuuden aluksi yhdistys tarjosi vieraille jouluglögiä ja puheenjohtaja Heidi Vinni toivotti kaikki tervetulleiksi juhlaan. Ohjelmassa oli yhteislauluja Jorma Rouvisen ja Päivi Kölhi-Hirvosen johdolla. Päivi Kölhi-Hirvonen ja Teppo Mikkonen esiintyivät ja yleisö sai nauttia myös lasten tanssiesityksestä sekä tonttuleikistä. Ohjelmaosuuden päätteeksi saliin ilmestyi joulupukki, joka jakoi kaikille juhlaan osallistuneille lapsille lahjapussit.

Ohjelman jälkeen nautittiin yhdessä pitopalvelu Kastehelmen valmistama herkullinen jouluateria ja juhla päättyi yhdistyksen tarjoamiin joulukahveihin. Juhlaan osallistui yli seitsemänkymmentä kyläläistä.

joulujuhla2010-2-esikatselu joulujuhla2010-1-esikatselu joulujuhla2010-6-esikatselu joulujuhla2010-3-esikatselu joulujuhla2010-5-esikatselu joulujuhla2010-4-esikatselu

Miesten kokkausilta

Suuren suosion saavuttanut miesten kokkausilta järjestettiin Sintsin Tähtitaivas- ravintolassa. Illan isäntänä ja opettajana toimi edelliskerran tapaan Tähtitaivas-ravintolan mestarikokki Jari Parkkinen.

Alkuruoaksi valmistettiin sipulikeittoa, pääruokana oli leivitettyä porsaanleikettä perunasoseella ja uunijuureksilla höystettynä ja jälkiruoaksi nautittiin syksyinen marjakimara kermavaahdon kera. Tälläkin kerralla osallistujia oli maksimimäärä.

Juhannusjuhla

Juhannusaattona 25.6.2010 yhdistys järjesti kyläläisille perinteisen juhannusjuhlan Kylmäpohjan rannassa. Tarjolla oli monenlaisia herkkuja: muurinpohjalettuja, pullaa, grillimakkaroita, kahvia, teetä, mehua ja virvokkeita. Tunnelmallisesta tanssimusiikista vastasivat Päivi Kölhi-Hirvonen, Pekka Sallinen ja Pertti Häkkinen. Talkoovoimin siistitty ja somistettu juhlapaikka houkutteli paikalle runsaasti kyläläisiä - vauvasta vaariin. Lämmin ja aurinkoinen ilta suosi leppoisaa yhdessäoloa. Yhteisvoimin koottua juhannuskokkoa ihaili parisatapäinen juhlaväki.

tanssilavalla2-esikatselu paivijapekka-esikatselu tanssilavalla-esikatselu juhlavakea2-esikatselu kokko-esikatselu

Elojuhla Vuoniemen mökillä

Yhdistyksen elojuhlaa vietettiin Vuoniemen mökillä lauantaina 4. päivä syyskuuta 2010. Tarjolla oli herkullista ruispuuroa, marjapiirakoita, kahvia ja muita virvokkeita. Osa vieraista saunoi ja ulkona järjestettiin riimunheittokilpailu. Kaikilla oli niin mukavaa...

vuoniemi2-esikatselu vuoniemi1-esikatselu vuoniemi3-esikatselu

Talvirieha 2010

Yhdistyksen talviriehaa vietettiin 28.3.2010 Niemisen Urheilutalon pihapiirissä. Ohjelmassa oli mm. ratsastusta, lumikenkäilyä, kasvomaalausta ja ulkoleikkejä. Puhvetista sai ostaa kahvia, mehua, makkaroita, pullaa ym. Tilaisuuden päätteeksi arvottiin täytekakku.

lumikengat-esikatselu ratsastus-esikatselu makkaroita-esikatselu kakkuarvonta-esikatselu kasvomaalausta-esikatselu talvirieha2010-esikatselu