Uutisia ja tiedotteita

Uutisia ja tiedotteita

Yhdistyksemme toiminta on päättymässä

Hyvät kyläläiset.

Niemisen ja Sintsin Seudun Kyläyhdistys ry:n kokouksessa 1.3.2023 päätettiin yksimielisesti hyväksyä yhdistyksen hallituksen esitys purkaa yhdistys ja poistaa se yhdistysrekisteristä. Meillä on takana kaksikymmentä toimeliasta ja tuloksellista vuotta. Olemme toteuttaneet monia hankkeita, joiden tarkoituksena on ollut kohentaa kylien virkistysalueita ja vesien tilaa. Yhdessä tekeminen hyvien asioiden puolesta on ollut palkitsevaa, ja olemmehan ehtineet välillä viettää juhliakin. Lämmin kiitos yhteistyökumppaneillemme, yhdistyksen jäsenille ja kaikille kanssamme toimineille! 

Yhdistyksemme purkamistoimet toteutetaan kevään 2023 aikana. Www-sivumme toimivat toistaiseksi. Aurinkoista kevättä kaikille!                                                              

Kutsu yhdistyksen jäsenille

Niemisen ja Sintsin Seudun Kyläyhdistys ry:n kokous pidetään keskiviikkona 1.3.2023  klo 18 Niemisen Urheilutalolla os. Hammaslahdentie 1126 Nieminen.

Kokouksessa käsitellään ja päätetään sääntöjen 9 §:n  kohdat 1-6 sekä päätetään yhdistyksen purkamisesta perustuen yhdistyksen hallituksen valmistelemaan päätösehdotukseen. 

Tervetuloa!

Hallitus

Jouluista tunnelmaa kyläkappelilla

Kauneimmat joululaulut kajahtivat Niemisen kappelissa ensimmäisenä adventtisunnuntaina 27.11. yli kolmenkymmenen hengen voimin. Tilaisuuden musiikin johti Anu Hirvonen neljän riparilaisen avustamana. Diakoni Satu Kinnunen vastasi puheosuuksista. Lämmintunnelmaisen laulu- ja hartaushetken jälkeen nautittiin glögiä - pipareita ja joulukarkkeja unohtamatta. 

Kiitos tilaisuuden järjestäjille ja upeasti laulaneelle seurakunnalle! Hyvää adventin aikaa ja riemullista joulun odotusta kaikille!

Adventtihartaus2Adventtihartaus1Adventtihartaus3

Kauneimmat joululaulut Niemisen kappelilla 27.11.2022

Rääkkylän kappeliseurakunta järjestää Kauneimmat joululaulut -tilaisuuden Niemisen kappelilla ensimmäisenä adventtisunnuntaina 27.11. klo 13. Kyläyhdistyksen glögitarjoilu yhteisen laulutuokion jälkeen. Adventin aika ja joulun odotus alkaa, lämpimästi tervetuola!

Joulukahveilla4b

Venturin Kurkipuisto valmistautuu talveen

Lauantaina 15.10. sytytettiin Kurkipuistossa syystulet. Kesän aikana raivatut risut poltettiin ja puiston yleisilmettä kohenneltiin. Leppoisa sää suosi ahertamista ja yhdessäoloa. Kiitos osallistujille!

Syystalkoissa1pienSyystalkoissa5pien

Karaoke karjalakse Niemisen Urheilutalolla su 23.10 2022

karaoketiahtiKihaus Folk järjestää Niemisen Urheilutalolla Karaoke karjalakse -tapahtuman sunnuntaina 23.10.2022 klo 15.45 - 17.00.

Tilaisuuteen on ilmainen sisäänpääsy. Kahvitarjoilu.

Tervetuloa kuulemaan ja laulamaan karjalan kieltä!

Kappaleisiin voit tutustua etukäteen osoitteessa: www.pajot.fi/karaoke

Hyvää alkavaa syksyä!

Kyläyhdistyksen kesäkausi on pistetty pakettiin. Niitot Ruukinlahdella Kylmäpohjan uimarannan läheisyydessä toteutettiin koneellisesti heinä- ja elokuussa, ja syyskuun alussa raivattiin uimarannan ja Kylmäojansuun välinen ruovikko mies- ja naisvoimin. Niittojätteet on kuljetettu kompostoitumaan ja koko ranta-alue haravoitu. Rakennukset on huollettu ja niihin on tehty pieniä korjauksia. Myös veneenlaskupaikkaa on korjailtu. Kiitos niittomiehille, niittojätteen raivaajille ja kaikille ranta-alueella ahertaneille! 
Vuonimen saunamökki valmisteltiin tavalliseen tapaan syksyn ja talven tuloa varten. Asiakkaamme huolehtivat vuokrauskauden aikana mökin ja ympäristön siiteydestä kiitettävästi - kiitos heille siitä! Mitään vahinkoja ei tullut tietoomme, vaikka tontilta siirrettiin ja hätistettiin kesän aikana usieita kyy- ja rantakäärmeitä kauemmaksi. 
Toimeliaan kesäkauden jälkeen on aika siirtyä suunnittelemaan syksyn ja talven tapahtumia, niistä myöhemmin lisää...

Toinen niitto elokuu04pienrantaruovikko1Siistitty ranta2 pienSyystalkoot1 pienSyystalkoot2 pienLaituri pois pien

Heinäkuun kuulumisia

Maanantaina 4.7. niitettiin Kylmäpohjassa ruovikoita. Niittojäte kuljetettin kompostoitumaan heti seuraavana aamuna. Samalla siistittiin vielä kertaalleen uimaranta ja grillikodan tienoo. Uimakoulut pyörähtivät käyntiin samoin maanantaina 4.7. ja ne ovat jatkuneet koko viikon. Vuoniemen saunamökin vuokrauskausi alkoi kesäkuun alussa ja on sujunut hyvin. Sesonki jatkuu vielä elokuun puolelle.
Kiitos jälleen kerran niittomiehille, mökkihuoltajille ja kaikille ahkerille talkoolaisillemme! Tästä on hyvä jatkaa...

Niitot pienUimakoulu2022 pienMökki pien

Uimakouluun!

Uimakoulut Kylmäpohjassa alkavat maanantaina 4.7.22. Alkeisryhmäläiset aloittavat klo 13 ja jatkoryhmäläiset klo 14. Uimakoulut kestävät perjantaihin 8.7. asti. Toivotaan lapsille lämpimiä ja aurinkoisia päiviä, hauskoja hetkiä vedessä ja veden äärellä!
Huom! Myös niittoja tehdään maanantaina 4.7. aikana, mutta ne keskeytetään uimakoulujen ajaksi. 
20.6.22 otettujen vesinäytteiden perusteella uimaveden laatu on hyvä - testausseloste on nähtävillä varastorakennuksen - uimakoppien ilmoitustalulla. 

Uimakoulussa10 pien. ja rajattuVesinäyte

Kiitokset talkooväelle

Kylmäpohjan rannan siistimistalkoot pidettiin keskivikkona 22.6. Uimarannalle kertynyt mura haravoitiin edelliskesien tapaan odottaamaan poiskuljetusta. Grillikota, tanssilava ja pukukopit ja niitä ympäröivä pihamaa siistittiin kesäkuntoon. Alkuillan urakka kesti vajaat kaksi tuntia ja sujui neljätoistahenkiseltä talkooporukalta supsikkaasti. Sää suosi ja lopuksi istahdettiin tarjoilujen ääreen tarinoimaan. Lämmin kiitos kaikille mukana olleille. Hyvää juhannusta!

Talkoot 2 22 6 22Talkoot 1 22 6 22Talkoot 3 22 5 22